Kainuussa koronatilanne on tällä hetkellä verrattain rauhallinen: ilmaantuvuus alueella on 65,5 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana.

Koronatestejä otettiin viime viikolla noin 1 500, joista positiivisten testien osuus oli 2,2 prosenttia. Tartunnat ovat pääosin perhe- ja lähipiirissä leviäviä, eikä laajoja tartuntaketjuja ole todettu.

Naapurimaakunnissa tilanne on huonompi. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla ilmaantuvuus on yli kuusinkertainen Kainuuseen verrattuna. Tartunnat leviävät erityisesti rokottamattomien nuorten ikäluokkien keskuudessa.

Rokotuskattavuus Kainuussa kahden annoksen osalta on noin 83 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Alle 45-vuotiailla rokotuskattavuus on edelleen alle tavoitteen, joka muodostaa riskin tartuntojen leviämiselle.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä totesi tiistaina, että alueen ollessa perustasolla suositukset pidetään ennallaan, eikä rajoitustoimiin ole tarvetta. Näin ei myöskään koronapassi ole käytössä Kainuussa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.