Alle 20-vuotiaiden koronatartuntojen määrä on kaksinkertaistunut reilussa kuukaudessa. Viime viikolla alle 20-vuotiaiden koronatartuntoja todettiin 2 650, kun lokakuun puolessa välissä luku oli 1 311.

Lapsia ei enää testata samaan tahtiin kuin alkusyksystä, joten todelliset tartuntamäärät voivat jäädä piiloon.

Helsinkiläisessä Arabian peruskoulussa on säästytty laajoilta karanteeneilta: aikaisemmin syksyllä yksi luokka oli kokonaan karanteenissa, muuten se on koskenut vain yksittäisiä lapsia.

– Koronatilanne meidän koulussa on ollut suhteellisen rauhallinen, mutta olemme hyvin tietoisia siitä, että minä hetkenä tahansa voi tilanne muuttua ihan päinvastaiseksi, sanoo rehtori Mari Suokas-Laaksonen.

Lasten ja nuorten tilanne huolestuttaa myös Pohjois-Pohjanmaalla. Siellä koronavirus leviää nyt voimakkaasti rokottamattomien parissa, mukaan lukien lapsissa ja nuorissa.

Rokotuskattavuus on Pohjois-Pohjanmaalla huonoin alle 40-vuotiaiden joukossa. Samalla koronan ilmaantuvuusluku nousi maan korkeimmaksi.

Koronatartunnan takia sairaalahoitoon joutuu nyt lapsista erityisesti yläkouluikäisiä, sanoo Oulun yliopistollisen sairaalan lasten infektiolääkäri Niko Paalanne.

Sairaalahoidossa on edelleen vain yksittäisiä lapsia, mutta muutos aikaisempaan on selvä: viime talvena koronavirus ei juurikaan vienyt lapsia sairaalahoitoon Pohjois-Pohjanmaalla.

Aiheuttaa pahimmallaan vakavaa hengenahdistusta

Pääsääntöisesti lasten oireet ovat olleet lieviä, mutta pahimmillaan koronaviruksen aiheuttama tauti saa lapselle aikaan vakavaa hengenahdistusta. Huolestuttavia merkkejä on ilmassa.

– Näyttää siltä, että yläkouluikäiset alkavat samaan aikuistyyppisiä tautimuotoja eli on selkeästi havaittavissa hankalammin sairaita lapsia ja nuoria, sanoo Paalanne.

– Tehohoidossa ei ole ollut lapsia, mutta muutama läheltä piti -tilanne on ollut.

Pohjois-Pohjanmaalla lapsi saa usein sairaalahoito vaativan koronatartunnan tutusta paikasta eli kotoaan. Tartunta tulee usein rokottamattomilta vanhemmilta eikä esimerkiksi koulusta tai harrastuksista.

– Rokottamattomuus ei ole ainoa syy, vaikka onkin keskeinen syy. Maskien käyttöä on vähennetty ja rajoituksia on purettu, sanoo Paalanne.

Paalanteen oma mielipide on se, että ratkaisu olisi alle 12-vuotiaiden rokottaminen sekä rokotuskattavuuden parantaminen vanhemmissa ikäryhmissä. Tällä hetkellä Suomessa rokotetaan koronavirusta vastaan vain 12 vuotta täyttäneitä.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 24.11. klo 23:een saakka.

Lue lisää:

Asiantuntija kertoo viisi syytä, miksi koronatartuntojen määrä nousee juuri nyt

Pääkaupunkiseudulla palataan tiukkaan maskisuositukseen, myös laaja etätyösuositus voimaan

Pirkanmaalla koronan ilmaantuvuus epidemian korkeimmalla tasolla, maskisuositus palasi taas kouluihin ja työpaikoille – Yle seurasi suorana

Varsinais-Suomeen taas laaja etätyösuositus – koronatilanne huononee viikko viikolta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta