Keskustan Tuomas Kettunen, vasemmiston Merja Kyllönen ja sosiaalidemokraattien Raimo Piirainen ovat ilmoittautuneet omien puolueidensa ehdokkaiksi tammikuussa järjestettäviin vaaleihin.

Aluevaalien ehdokasasettelu päättyy 14. joulukuuta. Tammikuussa olevissa vaaleissa valitaan uusien hyvinvointialueiden ylin päättävä elin, aluevaltuusto. Kainuussa aluevaltuustoon valitaan 59 henkilöä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy hyvinvointialueille reilun vuoden päästä tammikuussa.

Keskusta, perussuomalaiset, vasemmisto ja kokoomus ovat aiemmin ilmoittaneet, että niillä on tavoitteena saada aluevaaleissa täydet ehdokaslistat. Kainuussa se tarkoittaa puoluekohtaisesti korkeintaan 73 ehdokasta. SDP:n tavoite Kainuussa on noin 40 ja vihreiden 39 ehdokasta. Kristillisdemokraattien ja kansalaispuolueen tavoitteena on saada yhteensä 20–30 ehdokasta.

Vain perussuomalaiset ovat saavuttaneet Kainuun aluevaalien ehdokasasettelussa täyden 73 ehdokkaan listan jo kolme viikkoa ennen määräaikaa. Toiseksi pisimmällä on keskusta, jolla on nyt ehdokkaita reilu kuutisenkymmentä. Vasemmistolla on 50, kokoomuksella 40, SDP:llä 24 ja vihreillä 22 ehdokasta. Kristillisdemokraattien ja kansalaispuolueen yhteislistalla on 9 ehdokasta, joista neljä on Kansalaispuolueen nimeämää.

Nuoria, alle 30-vuotiaita ehdokkaita on mukana eniten Perussuomalaisilla, noin 10 henkilöä, arvioi Kainuun piirin puheenjohtaja Eila Aavakare. Vasemmistolla on tällä hetkellä yhdeksän, keskustalla viisi, vihreillä kaksi ja kokoomuksella yksi alle 30-vuotias ehdokas.

Vain Kristillisdemokraattien ja kansalaispuolueen yhteislistalta ei löydy ainakaan vielä alle 30-vuotiasta ehdokasta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.