Tampereella on rokotusbussiin ollut pitkät jonot. Maanantaina Tesoman kauppakeskuksen luona oli rokotuksen odottajia arviolta sadan metrin jono.

Tampereen hoitotyöstä kerrotaan, että yleensäkin rokotuksiin hakeudutaan nyt vilkkaasti. Esimerkiksi viime viikolla rokotukset tuplaantuivat edellisviikkoihin verrattuna.

Myös tavalla tai toisella koronapassiin liittyvät yhteydenotot ovat lisääntyneet terveysasemilla niin puhelimessa kuin palvelupisteessä.

Tampereen kaupungin mukaan koronapassin tulo on luultavasti lisännyt mm. nuorten mielenkiintoa rokotuksiin.

Tiistaina rokotusbussi on kello 16–18 Tampereen Keskustorilla ja keskiviikkona samaan aikaan Kaukajärvellä. Terveysasemilta voi varata rokotusajan ja walk in -tilaisuuksiin voi tulla ilman varausta.

Rokotuksista ajanvarauksella tai ilman löytyy tietoa kuntien tai niiden palveluntuottajien nettisivuilta, esimerkiksi Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella Mäntänvuoren Terveyden.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.