Osassa Saksaa perinteiset joulumarkkinat ovat päässeet avautumaan, mutta tiukoin koronarajoituksin. Rajoitetustakin avaamisesta osataan iloita, sillä sekään ei ole itsestäänselvyys.
– Parempi auki kuin kiinni. Totta kai koronapasseja täytyy tarkastaa, mutta muissa kaupungeissa joulutoreja on jouduttu sulkemaan kokonaan. Täällä tori on onneksi vielä auki, sanoo kauppias Alex Salentino Kölnin joulutorilla uutistoimisto Reutersille.
Paikallisen viranomaisen mukaan joulutunnelmasta pääsee kyllä sujuvasti nauttimaan, kunhan rokotustodistus on mukana. Suurin osa kävijöistä on hänen mukaansa suhtautunut tarkastuksiin ymmärtäväisesti.
Esimerkiksi Dresdenissä koronavirustilanne ei ole sen sijaan antanut myöten. Siellä torikauppiaat joutuivat maanantaina viranomaisten määräyksestä purkamaan jo pystytettyjä kojuja harmaan taivaan alla.
Lue lisää:
Saksassa taas uusi tartuntaennätys – joulusta voi tulla erittäin huono
Saksassa koronatartuntojen määrä kasvaa – Merkeliltä viesti rokottamattomille: "Edessä on vaikeita viikkoja"
Euroopassa koronatartunnat ovat edelleen nousussa, vaikka rajoituksia on monessa maassa kiristetty uudelleen