Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt Pirkanmaata koskevista kokoontumisrajoituksista.

Päätös kieltää sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli sata henkilöä eikä katsomoissa ole osallistujille määriteltyjä istumapaikkoja. Rajoitus koskee myös kaikkia yleisiä yhteislaulutilaisuuksia, jos niihin osallistuu yli sata ihmistä.

Kokoontumisrajoitus on voimassa 24.11–19.12.2021.

Tapahtumajärjestäjä voi välttää rajoituksen ottamalla käyttöön koronapassin.

Vastaavat rajoitukset otettiin viikko sitten käyttöön Pohjanmaalla.

Avin päätös oli odotettu, koska Pirkanmaan pandemiaryhmä pyysi rajoitusta viikko sitten. Myös avi vetoaa päätöksessään siihen, että koronatartuntojen määrä on kasvussa Pirkanmaalla.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on koronaepidemian leviämisaluetta.

Tappara valmistautuu jo koronapassiin

Käytännössä rajoitukset koskevat esimerkiksi jääkiekko-otteluita, joissa osa yleisöstä on seisomakatsomoissa. Sekä Tapparalla ja Ilveksellä on pelit Hakametsässä viikon lopulla.

Tapparan kehityspäällikkö Aki Hautamäki kertoo Ylelle, että valmistelut koronapassin käyttöönotosta on aloitettu. Ilveksessä asiaan ei vielä maanantaina iltapäivällä ole ehditty reagoida, mutta jos joukkue haluaa pelata yleisön edessä, koronapassi on ainoa vaihtoehto.

Isoja yhteislaulutilaisuuksia koskeva rajoitus on voimassa myös tilaisuuksissa, joissa kaikilla on isotumapaikka. Aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkisen mukaan rajoituksen piirissä ovat esimerkiksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet.

Areena valmistautunut koronapassin tuloon

Jääkiekkojoukkueet Ilves ja Tappara pelaavat joulukuun alussa uudella Tampereen areenalla. Areena on kertonut olevansa valmistautunut koronapassin tuloon hyvissä ajoin.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että avaamme tapahtumissa ovet jo tuntia aikaisemmin, kuin normaalitilanteessa ne aukeavat kaksi tuntia ennen tapahtumaa, areenayhtiön myyntijohtaja Elina Tikkakoski kertoi Ylelle suunnitelmista viime viikolla.

Koronartartuntojen määrä pysyy korkealla

Tampereen yliopistollinen keskussairaala TAYS ilmoitti maanantaina aamupäivällä 83 uudesta koronatartunnasta. Viikonloppuna koronatartuntoja todettiin yhteensä 220 kappaletta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku on 210. Ilmaantuvuus kertoo kuinka monella ihmisellä on todettu koronavirustartunta sataa tuhatta asukasta kohden.

Ravintolarajoitukset jo voimassa

Viime viikolla Pirkanmaalla tulivat voimaan ravintolarajoitukset. Ravintolat voivat olla auki kello yhteen ja alkoholin tarjoilu on lopetettava puoliltaöin.

Myös ravintoloiden asiakasmääriä rajoitettiin. Anniskeluravintoloihin voi ottaa puolet tavallisesta asiakasmäärästä, ruokaravintoloihin 75 prosenttia. Asiakkailla pitää olla oma istuinpaikka.

Nämäkin rajoitukset voi jättää huomioimatta, jos ravintola ottaa käyttöön koronapassin. Esimerkiksi Tampere-talo ja Tampereen Työväen Teatteri ottivat koronapassin jo käyttöön, sillä niiden aulat ovat ravintolatilaa.

Lue lisää:

Tampereen Työväen Teatteri ottaa käyttöön koronapassin – perusteena talon ravintolatoiminta

Tampere-talon tapahtumiin ei pääse ilman koronapassia – toimitusjohtaja: "Ei ollut oikeastaan mitään muuta mahdollisuutta"

Torniossa ja Keminmaassa käyttöön 50 henkilön kokoontumisrajoitukset – rajoituksista vapautuu koronapassilla

Yli sadan hengen kokoontumiset seis pariksi viikoksi Etelä-Pohjanmaalla – istumapaikoilla ja koronapassilla rajoitukset voi välttää

Juttua päivitetty 16.12: Lisätty Tapparan ja aluehallintoviraston ylilääkärin antamat tiedot.