Auran Nuortentalon edustalle kerääntyi sunnuntaina heti kello 10 aikaan jonoa, kun vapaaehtoiset tarkastivat koronapasseja ovella.

Asiakkaat olivat tietoisia, että Varsinais-Suomessa voimassa olevien rajoitusten myötä koronapassi ja henkilöllisyystodistus tuli olla mukana. Vain yksittäisten henkilöiden passi ei oikeuttanut sisäänpääsyyn.

Yksi vapaaehtoista oli Mika Korko, joka kertoi, että koronapassin lukulaitteen saa kätevästi puhelimeensa ilmaiseksi netistä.

– QR-koodin lukeminen onnistuu tällä helposti. Testasin omaan passiini tätä heti, kun sain ladattua. Pelkkä paperin näyttäminen ei riitä, vaan koodi pitää lukea ja hyväksyä tällä ohjelmalla, selvittää Korko.

Auran nuorisoseuran varapuheenjohtaja Ritva Vainio sai pääosin myönteistä palautetta passin käytöstä. Hän tosin soitti myös noin 80 myyjälle ennakkoon, että he ottavat passin ja henkilöllisyystodistuksen mukaan.

– Vain kahdelta ihmiseltä olen saanut vähän ilkeää sanomista. Kaikki muut ovat olleet erittäin tyytyväisiä siihen, että passia käytetään. Koronapassi on hyväksytty tällä seudulla, kertoo Vainio.

Myös Auran Nuortentalon tanssi-illassa lauantaina oli koronapassi käytössä, ja kaikki oli Vainion mukaan sujunut hyvin. Noin 400 henkilöä oli ollut tanssimassa.

Passia ei voi vaatia myyjiltä

Johtaja Heikki Mäki Lounais-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että koronapassia ei lain mukaan edellytetä myyjiltä.

– Toisaalta heistä tulee asiakkaita, jos he lähtevät kiertämään muita osastoja eli silloin heillä pitäisi olla koronapassi. Samaan ongelmaan on törmätty muun muassa messutapahtumissa. Sielläkään ei esittelijöiltä edellytetä koronapassia, kertoo Mäki.

Juttua on korjattu 22.11.2021 kello 15:22. ja 15:42 Aiemmin jutussa annettiin ymmärtää, että myös myyjiltä tarvitaan koronapassi, mutta koronpassia edellytetään vain asiakkailta.