Koronatoimia vastustavien mielenilmaukseen Helsingin Rautatientorille kokoontui lauantaina iltapäivällä noin 1 500 ihmistä, arvioi Helsingin poliisi. Poliisin mukaan tapahtuma sujui hyvin rauhallisesti.

Suomen ohella koronatoimia on protestoitu monissa Euroopan maissa.

Wieniin kokoontunut jo tuhansia protestoijia

Itävallan pääkaupungin Wienin keskustaan on kokoontunut tuhansia koronatoimia vastustavia mielenosoittajia. Itävalta ilmoitti eilen rokotepakosta kaikille kansalaisilleen ensi vuoden helmikuusta alkaen.

Lisäksi Itävalta määräsi koko maan täyteen sulkutilaan, joka kestää korkeintaan 20 päivää. Sulkutila tulee voimaan maanantaina.

Vain 66 prosenttia Itävallan väestöstä on saanut tarvittavat rokotteet. Rokotuskattavuus on läntisen Euroopan matalimpia.

Maassa on kirjattu viime päivinä korkeita tartuntalukemia. Nyt lauantaina uusia tartuntoja oli reilut 15 000.

Hollannissa uusia protesteja, eilen pidätettiin yli 50

Hollannissa Amsterdamiin ja Bredaan kokoontui muutama sata mielenosoittajaa vastustamaan koronatoimia.

Eilen Rotterdamissa pidätettiin 51 ihmistä mellakoissa, joita on kuvailtu ”väkivallan orgioiksi”.

Protestoijat olivat heitelleet poliisia kivillä ja laukaisivat ilotulitteita heitä kohti. Poliisiautoja sytytettiin palamaan.

Kaksi ihmistä on edelleen sairaalassa ampumahaavojen takia. Poliisi kertoi ampuneensa varoituslaukauksia ja käyttäneensä vesitykkiä mielenosoittajien hajottamiseen perjantai-iltana.

Hollannissa on voimassa osittainen koronasulku lisääntyneiden koronavirustartuntojen takia. Sulku alkoi viime viikon lauantaina ja sen on määrä kestää kolme viikkoa.

Mielenosoituksia kaavaillaan uutistoimisto AP:n mukaan myös Sveitsiin, Kroatiaan ja Italiaan.

Lue myös:

"Rokotetut eivät voi olla rokottamattomien panttivankina", sanoo THL:n Hanna Nohynek – tämä tiedetään heistä, joita ei ole rokotettu

Helsingin poliisi aloittaa esitutkinnan koronarajoituksia vastustaneesta mielenilmauksesta – maailmalla tuhannet osoittivat mieltään