Koronatartuntojen määrä kouluikäisillä on kasvanut viime viikkoina Ylöjärvellä. Kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.
– Tartuntojen ehkäisemisen kannalta on tärkeää, että yksikään lapsi ei tule kouluun sairaana, edes pienessä alkavassa nuhassa. Korostamme myös 12 vuotta täyttäneiden osalta täyden rokotussuojan merkitystä, kaupungin tiedotteessa sanotaan.
Pirkanmaalla on edelleen voimassa maskisuositus koulujen sisätiloissa. Suositus koskee koulujen työntekijöitä sekä kuudesluokkalaisia ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaita.
Ylöjärvi on lähettänyt koululaisten koteihin ohjeita Wilman kautta.
Koronatapausten määrä on ollut korkea Pirkanmaalla ja koko Suomessa viime päivinä. Ylöjärvellä rokotuskattavuus on alhaisempi kuin Pirkanmaalla keskimäärin.
Lue myös:
Pirkanmaalla 123 uutta koronatartuntaa
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.