Äänekosken kaupunki maksaa koko henkilöstölleen 400 euron koronapalkkion ensi vuonna, kertoo kaupunki tiedotteessan.
Kaupunki haluaa palkkiolla muistaa koronaepidemian jatkuessa jo pitkään venyneitä ja joustaneita työntekijöitään.
400 euron arvoinen ePassi-palkkio tietää Äänekosken ensi vuoden talousarvioon 350 000 euron lisäkustannuksia. Passilla voi maksaa esimerkiksi hyvinvointi- ja kulttuuripalveluja tuhansissa paikoissa.
– Palkitseminen osoitetaan tasapuolisesti koko henkilöstölle. Ammattitaitoiset ja osaavat työntekijämme ovat esimerkillisesti pystyneet joustamaan ja mukautumaan muuttuvien tilanteiden mukaan, kuvailee kaupunginjohtaja Matti Tuononen tiedotteessa.
Äänekosken kaupungilla on noin 1 300 työntekijää. Tavallisesti kaupungin työntekijät saavat ePassi-rahaa 150 euroa vuodessa.
– Summa on melkoinen nosto tavanomaiseen ePassi-rahaan, ja olemme tästä kiitollisia ja innoissamme, toteaa Äänekosken kaupungin JUKOn pääluottamusmies Mirja Hallikainen.
Äänekosken kaupungin henkilöstöllä on tällä hetkellä myös työkenkäetu ja yksiköille on varattu jouluruokailu- ja tyhy-rahaa.
Korona kuormittanut työntekijöitä eri tavoin
Hallikaisen mukaan korona on kohdellut kaupungin työntekijöitä eri tavoin.
Esimerkiksi ensimmäisenä koronkeväänä osa työntekijöistä joutui väliaikaisesti kokonaan uusiin työtehtäviin, jotkut ovat etäopettaneet ja tiedottamisen tarve on kasvanut kaikilla toimialoilla, sote-puolen ammattilaisten kohtaamista haasteista puhumattakaan, kuvailee Hallikainen.
Äänekoski kertoo tiedotteessaan, että kaupungin henkilöstön jaksaminen on ollut korona-aikana tiukilla ja työkuorma on lisääntynyt esimerkiksi sijaispulan ja karanteenien vuoksi. Samaan aikaan on tehty myös digiloikkaa kaikessa kaupungin toiminnassa. Etätyöt ovat kuormittaneet osaa työntekijöistä entisestään.
– Äänekoskella työntekijät ovat olleet hienosti mukana tässä. Koko henkilöstöltä oli aivan upeaa toimintaa myös silloin, kun ohjeistukset muuttuivat välillä jopa päivittäin, JHL:n pääluottamusmies Eija Kajakulma summaa.
Sekä Hallikainen että Kajakulma kiittävät Äänekosken kaupunkia siitä, ettei se ole missään vaiheessa lomauttanut henkilöstöään ja esimerkiksi päiväkodit on voitu pitää auki koko ajan.
– Kun kuuntelee kollegoita, niin koronatilanteessa moni kaupunki on vähentänyt tai poistanut henkilöstön etuja, niin meillä Äänekoskella niitä on lisätty, sanoo Kajakulma.
Äänekosken kaupungin koronapalkitseminen on mukana kaupungin ensi vuoden talousarviossa. Kaupunginvaltuuston on määrä hyväksyä talousarvio kokouksessaan 7. joulukuuta.