Ylä-Savon koronatilanne on kääntynyt huonompaan suuntaan, ja alueelle annettiin tänään laaja maskisuositus. Maskisuosituksella pyritään hillitsemään viruksen leviämistä.

Ylä-Savossa on ollut oppilaitoksissa joukkoaltistumisia, ja lisäksi esimerkiksi Kiuruveden Virranrannan palvelukodissa ja Iisalmen Malminrannan päiväkodissa on todettu tartuntoja.

Kaikkein eniten virusta on liikkeellä nyt Kiuruvedellä, jossa todettiin tiistaina 29 uutta koronavirustartuntaa. Pääasiassa sairastuneiden oireet ovat olleet lieviä.

Kiuruvedellä asuvan Maija Kekäläisen kaksi läheistä on parhaillaan karanteenissa Kiuruveden Rinnekodissa. Kekäläisen veli sekä entinen puoliso ja lasten isä altistuivat koronavirukselle kotihoidon hoitajien kautta. Isänpäiväkin jäi viettämättä, sillä Kekäläinen ei voinut lastensa kanssa viime sunnuntaina nähdä lastensa isää lainkaan. Isänpäivän kahvittelut jäivät odottamaan toista isänpäivää.

– Kyllähän se huolestuttaa, kun tauti näin ryöpsähtää. Altistuneet ja tartunnan saaneet asukkaat eivät ole saaneet käydä edes ulkona. Kyllä sieltä usein puhelua tulee ja soitellaan, pohtii Maija Kekäläinen.

Kotihoidon yhdellä hoitajalla todettiin viime viikolla koronavirustartunta, ja viisitoista kotihoidon hoitajaa määrättiin karanteeniin. Rinnekodin asukkaillakin on ollut jatkotartuntoja.

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän asumispalvelujen päällikön Jaana Hyttisen mukaan Kiuruveden kotihoidon sijaiset on saatu järjestymään rekrytointien ja työntekijöiden joustamisen avulla.

– Sijaiset tällä hetkellä riittävät, ja oma henkilökunta onneksi joustaa tässä tilanteessa. Toivotaan, että tämä ei kuitenkaan pitkäaikainen järjestely ole, Hyttinen kommentoi.

Kiuruvedellä monia tartuntaryppäitä: sisäliikunta- ja harrastuspaikat suljettiin

Kiuruveden kunta päätti tiistaina sulkea sisäliikunta- ja harrastuspaikat viikoksi koronatilanteen ja henkilöstöpulan vuoksi. Rinnekodin tartuntaketjun jälkeen on tullut uusia ketjuja.

– Rinnekodin ketju on jo hallinnassa, mutta nyt on tullut uusia tartuntaketjuja. Kiuruvedellä on hyvin paljon tautia liikkeellä, kertoo Ylä-Savon sote-kuntayhtymän ylilääkäri Jarno Rieppo.

Ylilääkäri kehottaa Ylä-Savossa asuvia pohtimaan, mikä merkitys koronarokotteilla on. Nyt olisi Riepon mukaan hyvä hetki ottaa rokote, jos sellaista ei vielä ole.

Kiuruveden rokotekattavuus on THL:n sivujen mukaan 69,5 prosenttia kaikissa ikäryhmissä. Kaupungin rokotekattavuus on matalampi kuin koko Suomen rokotekattavuus.

– Kiuruvedellä on ollut jostain syystä otolliset olosuhteet isommille tautiryppäille. Onneksi itse tauti on ollut useimmilla lieväoireinen tähän asti, koska moni on jo rokotettu, sanoo ylilääkäri Jarno Rieppo.

Rieppo muistuttaa lisäksi, että virus ei tunne kuntien rajoja, joten sitä on varmastikin liikkeellä muissakin Ylä-Savon kunnissa.

Maija Kekäläistä huolestuttaa se, miten läheiset jaksavat karanteeni- ja eristysajat yksin asunnoissaan.

Kaikkia normaaleja kotihoidosta riippumattomia palveluja, kuten pyykkihuoltoa tai kaupassa käyntiä, eristyksissä tai karanteenissa ei pysty tekemään.

– Asunto käy hyvin pieneksi äkkiä. Ei se asukkaiden vika ole, että he ovat tavallaan vankeina siellä, eivätkä saa liikkua kuten normaalisti, Kekäläinen pohtii.

Lue lisää:

Ylä-Savoon laaja maskisuositus: Maskia on hyvä käyttää kaikissa julkisissa tiloissa

Kiuruvedellä todettu runsaasti uusia koronatartuntoja – Ylä-Savoon tulossa laaja maskisuositus