Koronapandemia jatkuu edelleen vaikeana Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, mikä näkyy sairaalahoidon kuormituksen kasvuna. Muita hoitoja ei ole kuitenkaan jouduttu vielä lykkäämään.

– Olemme tehneet muita muutoksia, jotta koronapotilaat saadaan hoidettua. Toistaiseksi pyrimme selviytymään muista toiminnoista, kertoo johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Alueella on tällä hetkellä sairaalahoidossa 15 koronapotilasta, joista kuusi keskussairaalassa ja yhdeksän terveyskeskusten vuodeosastoilla. Myös tehohoitoon on jouduttu turvautumaan.

Alueen tartuntatautilääkärit vetoavat rokottamattomiin ihmisiin.

– Rokottamattomien tulee vähentää sosiaalisia kontakteja, jotta tautitilanne saadaan hallintaan, Taskila kirjoittaa tiedotteessa.

Meri-Lapin kunnat käsittelevät tällä viikolla pandemiatyöryhmän suositusta 50 hengen kokoontumisrajoituksesta. Rajoituksesta voi vapautua ottamalla käyttöön koronapassin.

Alueen kunnista Tornio on jo päättänyt ottaa rajoituksen käyttöön.

Länsi-Pohjassa todettiin viime viikolla 73 uutta koronatartuntaa. Todellisen määrän arvioidaan olevan huomattavasti suuremman. Viime viikon tartuntojen lähteistä pystyttiin jäljittämään 75 prosenttia.

Tällä viikolla on tullut tietoon 31 tapausta tähän mennessä.

Lapin sairaanhoitopiirissä tilanne on parempi

Lapin sairaanhoitopiirissä koronatilanne on huomattavasti helpompi kuin Länsi-Pohjassa. Tehohoidossa ei ole tällä hetkellä yhtään koronapotilasta.

– Marraskuun aikana on ollut muutamia potilaita sairaalahoidossa. Koronan vuoksi ei ole kevään 2020 jälkeen jouduttu lykkäämään muita hoitoja, kertoo johtajaylilääkäri Jukka Mattila.

Edit 17.11.2021 kello 14.11.: Juttuun on lisätty Jyri J. Taskilan kommentti muista toiminnoista selviytymisestä.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.