Suomi ei pidä kiirettä kolmansien koronarokotusten aikaistamisessa, sillä jo kaksi rokotetta suojaa suurinta osaa väestöstä vaikeilta tautimuodoilta.
Näin arvioivat THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ja johtajaylilääkäri Sally Leskinen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiristä. Leskinen pitää tärkeämpänä sitä, että nuorten lasten eli 5–11-vuotiaiden rokotukset saataisiin käytiin. Tartuntoja tapahtuu myös koulu- ja tarhaympäristössä.
– Vaikka meillä olisi kaksi tai kolmekin rokotetta [aikuisilla], niin kotona, jossa altistumisaika on pitkä, tartunnat ovat edelleen mahdollisia. Kierre on silloin valmis, vaikka vakavilta taudeilta säästytään, Leskinen sanoo.
Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä pohtii lasten rokottamista joulukuun alussa. THL:n Hanna Nohynekin mukaan ryhmä tekee tällä hetkellä kuumeisesti työtä kerätäkseen tietoa suomalaisten lasten sairastumisesta, tartunnoista ja tartuntojen eteenpäin levittämisestä.
Nohynek painottaa, että ennen rokotusten aloittamista pitää selvittää, onko rokote turvallinen tälle ikäryhmälle.
– Rokotteella täytyy olla myös lapselle itselleen riittävää hyötyä suhteessa sen aiheuttamaan haittaan, Nohynek sanoo.
Lapsille on jo annettu rokotteita esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Nohynekin mukaan Suomen aikataulu riippuu siitä, koska rokotteille saadaan Euroopan lääkeviranomaisen suositus ja myyntilupa.
Lisäksi rokotuksiin vaikuttaa se, koska rokotteita saadaan tarpeeksi maahan. THL:n laskelman mukaan Suomeen jää nyt jaettavien ensimmäisten ja toisten annosten jälkeen noin 2,6 miljoonaa annosta. Suunnilleen tämän kokoinen on se ryhmä, jolle tarjotaan nyt kolmansia rokotuksia.
Mahdollinen lasten rokottamiseen tarvittaisiin luultavasti myös valtioneuvoston asetuksen muutos.
– Ymmärrän huolen, tuskan ja toiveen, mutta tässä on nämä eri stepit, mitä täytyy vielä askeltaa, Nohynek sanoo.
Katso koko A-studion lähetys täältä.
Lisää aiheesta:
Jos haluat lätkämatsiin tai konserttiin, saatat jatkossa tarvita koronapassin – katso, missä rajoitukset laajenevat ja mitä se tarkoittaa
Koronaepidemiat hoivakodeissa ja sairaaloissa lisääntyneet – THL:n Tervahauta toivoo, että kuurupiilo rokottamattomien hoitajien kanssa loppuisi
Katso, miten koronatilanne kehittyy ja rokottaminen etenee kunnassasi – grafiikka näyttää maailman ja Suomen tilanteen