Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tiistaina tarkastelemaan alueen heikentynyttä koronatilannetta.
Pohjois-Pohjanmaa on koronan leviämisaluetta. Maakunnan ilmaantuvuusluku 299 on tällä hetkellä maamme toiseksi korkein Keski-Pohjanmaan jälkeen.
Koronarokotukset etenevät Pohjois-Pohjanmaalla edelleen hitaasti ja rokotekattavuus on muuta maata alhaisemmalla tasolla. Tällä hetkellä yli 12-vuotiaista pohjoispohjalaisista 76,5 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta. Samaan aikaan koronapotilaiden määrä alueen sairaaloissa kasvaa. Myös testaaminen ja tartuntojen jäljitys kuormittavat terveydenhuoltoa.
Koronatartuntoja todetaan alueella pääasiassa rokottamattomassa väestössä. Myös sairaalahoitoa vaatineista potilaista suurin osa on ollut rokottamattomia.
Alueellinen koordinaatioryhmä katsoo, että alueelle on välttämätöntä asettaa rajoituksia epidemian hillitsemiseksi.
Leviämisalueita koskevat rajoitukset ravintoloiden aukioloaikoihin ja paikkamääriin astuvat Pohjois-Pohjanmaalla voimaan keskiviikkona 17. marraskuuta valtioneuvoston päätöksen mukaisesti. Rajoitukset koskevat vain sellaisia ravintoloita, jotka eivät ota käyttöön koronapassia. Ravintolat, jotka edellyttävät asiakkailtaan koronapassia, eli todistusta kahdesta koronarokotuksesta, sairastetusta koronataudista tai tuoreesta negatiivisesta koronatestistä, voivat toimia normaalisti korona-ajan tavanomaisia hygieniaohjeita noudattaen.
Koordinaatioryhmä esittää Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se rajoittaisi sisätiloissa järjestettävien tilaisuuksien osallistujamääriä sellaisissa tilanteissa, joissa riski koronatartunnalle on korkea. Mikäli aluehallintovirasto päättää tapahtumia koskevista rajoituksista, on tapahtumajärjestäjillä mahdollisuus vapautua rajoituksista edellyttämällä asiakkailtaan koronapassia.
Alueella ei ole tällä hetkellä voimassa varsinaista etätyösuositusta, mutta koordinaatioryhmä esittää, että työpaikoilla edistetään sellaisia järjestelyjä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
Sellaisille henkilöille, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa, maskin käyttöä suositellaan aina julkisissa sisätiloissa liikuttaessa. Rokotettujen henkilöiden suositellaan käyttävän maskia oman harkinnan mukaan.
Aiemmin aiheesta:
Pohjois-Pohjanmaalle asetettiin ravintolarajoituksia – ravintola välttyy uusilta määräyksiltä tarkastamalla asiakkaiden koronapassit
Pohjois-Pohjanmaalla maakunnista toiseksi eniten uusia koronatartuntoja – hallitus pui illalla alueen ravintolarajoituksia
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.