Kainuun sote muistuttaa, että koronapandemia jatkuu edelleen sekä Suomessa että maailmalla.

Viruksen ilmaantuvuus Suomessa vaihtelee alueittain; esimerkiksi pääkaupunkiseudulla se on noin kolminkertainen Kainuuseen verrattuna.

Kainuun tartunnat ovat lähinnä yksittäisiä perheissä tai muussa lähipiirissä todettuja, eikä ryppäitä tai laajenevia tartuntaketjuja ole tiedossa.

Kainuussa koronarokotuksen on saanut nyt 82 % 12 vuotta täyttäneistä asukkaista. Kolmannet koronarokotukset on viime viikolla aloitettu hoiva- ja hoitokotien asukkaille influenssarokotusten yhteydessä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.