Hallitus on päättänyt ravintolarajoitusten laajenemisesta uusiin maakuntiin. Rajoitukset laajenevat neljälle uudelle alueelle, mutta muuten aukiolo- ja anniskeluajat sekä asiakasmäärät pysyvät ennallaan.

Ravintolarajoitukset koskevat keskiviikosta lähtien yhteensä 12 maakuntaa tai sairaanhoitopiiriä. Koronan leviämisalueella ovat Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Uusimaa ja Varsinais-Suomi.

Uusia alueita ovat Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen maakunnat ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri.

Koronapassin käyttö on vaihtoehto rajoitusten noudattamiselle.

Ravintolat voivat olla auki pahimmilla epidemia-alueilla kello yhteen ja alkoholin tarjoilu on lopetettava puoliltaöin.

Myös ravintoloiden asiakasmääriä rajoitetaan. Anniskeluravintoloihin voi ottaa puolet tavallisesta asiakasmäärästä, ruokaravintoloihin 75 prosenttia. Asiakkailla pitää olla oma istuinpaikka.

Rajoitukset mahdollistavan asetuksen voimassaoloa jatkettiin samalla vuoden loppuun asti.

Matkailu- ja ravintola-alaa edustava Mara ilmoitti heti päätöksen jälkeen tekevänsä päätöksestä kantelun oikeuskanslerille.

Matkailu ja ravintolapalvelut perustelee kantelua sillä, että kansalaisten oikeutta olla ottamatta rokotetta suojellaan enemmän kuin yrittäjien, työntekijöiden ja heidän perheidensä oikeutta toimeentuloon.

THL ja avit vaatineet ravintolarajoitusten kiristyksiä

Hallituksen ja aluehallintovirastojen edestakainen vastuun pompottelu koronatoimissa jatkuu.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on pitänyt tilannetta vakavana ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on vaatinut alueilta rokottamattomiin kohdistuvia rajoitustoimia.

Lähipäivinä nähdään, miten aluehallintovirastot reagoivat hallituksen kehotuksiin rajoittaa esimerkiksi tapahtumien tai yleisötilaisuuksien asiakasmääriä.

Hallituksen uudistettu hybridistrategia astuu voimaan maanantaina. Siinä pääajatus on yhteiskunnan pitäminen auki. Vastuuta epidemian torjunnasta siirretään aiempaa enemmän alueellisille viranomaisille eli kunnille ja aluehallintovirastoille. Rajoitustoimia pitäisi tehdä jatkossa paikallisesti kohdentaen.

Ravintoloita koskevat rajoitukset sen sijaan pysyvät yhä hallituksen päätösvallassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja aluehallintovirastot sekä koronan koordinaatioryhmät ovat katsoneet, että ravintolarajoitukset olisivat tehokkain keino, jolla tartuntalukuja ja sairaanhoidon kuormitusta saataisiin alas.

Erityisesti alkoholin anniskeluun keskittyneiden baarien, pubien ja yökerhojen aukioloaikojen merkittävät tiukennukset olisivat THL:n mukaan tarpeen rokottamattomien suojelemiseksi tartunnoilta.

Epidemia riehuu nyt erityisesti rokottamattomien parissa ja valtaosa sairaalahoidossa koronan takia olevista on rokottamattomia. Maanantain tietojen mukaan sairaalahoitoon koronan takia päätyneiden ihmisten määrä on vain kasvanut.

Tuleeko aveilta yleisötilaisuuksiin ja tapahtumiin lisää rajoituksia?

Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on jo maanantaina astunut voimaan aluehallintoviraston päättämiä kokoontumisrajoituksia.

Varsinais-Suomessa kokoontumisrajoituksia tulee voimaan tiistaina. Lounais-Suomen aluehallintovirasto kieltää yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Koronapassilla voi vapautua rajoituksista.

Myös Uudenmaan ja Pirkanmaan koronakoordinaatioryhmät ovat suosittaneet kokoontumisrajoituksia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kertonut harkitsevansa niitä tällä viikolla.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) lähetti alueellisille viranomaisille perjantaina ohjauskirjeen, jossa ohjeistettiin, miten alueiden pitäisi toimeenpanna uudistettua hybridistrategiaa ja käyttää tartuntatautilain toimivaltuuksia tästä eteenpäin.

STM pyysi sairaanhoitopiirejä lähettämään tiedot, ovatko ne koronan leviämisalueella, THL:lle maanantaihin kello 11 mennessä.

Ohjauskirjeessä leviämisalueen tunnusmerkeiksi katsottiin muun muassa se, että alueen rokotuskattavuudessa on puutteita, sosiaali- tai terveydenhuollon kuormitus kasvaa, positiivisten näytteiden osuus ylittää kolme prosenttia tai palvelujärjestelmän toimintakyky heikkenee.

Juttua päivitetty kello 19.30, lisätty esimerkiksi tieto Maran kantelusta oikeuskanslerille. Karttaa päivitetty kello 21.04 vastaamaan voimassa olevia maakuntarajoja.

Lue lisää:

Hallitus jatkaa ravintolarajoituksien voimassaoloa – pääministeri Marin: "Tilanne on huolestuttava"

Alueiden koronaohjeita pidetään sekavina ja toimia riittämättöminä – HUSin ylilääkäri: "Lakipykälien hankaluus tekee tästä ongelmallista"

Ministeri Kiuru penää alueilta suurempaa vastuunkantoa: Toimet kohdistettava rokottamattomaan väestöön – kontaktit saatava vähenemään