Vaasan sairaanhoitopiiri on tiedottanut tänään lauantaina peräti 47:stä uudesta koronavirustapauksesta. Tartuntojen määrä on huomattava verrattaessa edeltäviin päiviin.

Vahvistettu koronavirustapausten määrä Vaasan sairaanhoitopiirissä koronaepidemian alusta lähtien on nyt 4272. Eilen luku oli 4225.

Äkillinen nousu tarkoittaa myös sitä, että ilmaantuvuus alueella on nousussa. Perjantaina ilmaantuvuus oli 89 100 000 ihmistä kohden kahdessa viikossa, mutta lauantaina luku on 115.

Viime aikoina uusien tapausten määrä vuorokaudessa alueella on harvoin noussut yli 20:n. Tällä viikolla Vaasan keskussairaalan infektiotautien ylilääkäri Juha Salonen kuvaili tilannetta vakaaksi uudesta ennätyksestä huolimatta.

Salonen kuitenkin korosti, että havaittavissa oli tartuntojen leviämistä Keski-Pohjanmaalta Pohjanmaan pohjoisosiin, lähinnä Pietarsaareen.

Myös Pietarsaaren sosiaali- ja terveysjohtaja vt, johtava lääkäri Pia-Maria Sjöström totesi lauantaina Yle Österbottenille, että osa uusista tapauksista on alueella, mutta niitä on kuitenkin alle kymmenen.

– Onneksi ei vielä sen enempää, Sjöström toteaa.

Koronajäljitys ruuhkautunut Närpiössä

Närpiön vs. ylilääkäri Anna-Maria Sandberg ei huokaise vastaavasti helpotuksesta. Närpiössä uusia tapauksia on 20.

Koronajäljitys on Sandbergin mukaan nyt ruuhkautunut. Kuluneen viikon aikana kaupungissa on ollut yhteensä noin 35 vahvistettua tapausta.

– Meillä ei ole erillistä tiimiä jäljitykseen, vaan henkilökunta tekee näitä normaalien tehtäviensä lisäksi, Sandberg sanoo.

Närpiössä tartunnat koskevat ennen kaikkea kouluja ja päiväkoteja. Mosebacken skolasta alkanut tartuntaketju on nyt saavuttanut myös Pjelax skolan ja Finbyn päiväkodin.

– Tästä päivästä lähtien koko Pjelaxin koulu on karanteenissa. Kaiken kaikkiaan meillä on tällä hetkellä useita satoja närpiöläisiä karanteenissa, Sandberg sanoo.

Sandberg kertoo, että kaava on tuttu: tartunnan saaneet lapset vievät viruksen kotiin ja täten myös muu perhe saa tartunnan.

Sandbergin mukaan on myös havaittavissa valitettava ero verrattuna esimerkiksi vuoden takaiseen tilanteeseen: tartunta leviää nyt paljon tehokkaammin lapsesta toiseen.

– Aikaisemmin emme nähneet yhtä nopeaa leviämistä lasten välillä kuin nyt.

Vaasan sairaanhoitopiirissä otettiin perjantaina 393 testiä. Sairaanhoitopiirin toiveena on, että pohjalaiset hakeutuvat edelleen matalalla kynnyksellä koronatestiin.

Samalla rohkaistaan myös niitä, jotka eivät ole vielä saaneet koronarokotetta.

Artikkeli on käännetty Yle Österbottenin Moa Mattfolkin artikkelista: Stor ökning i antalet coronafall i Österbotten på lördag – flera hundra i karantän i Närpes

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.