Satasairaalassa on tällä hetkellä vuodeosastohoidossa seitsemän koronapotilasta, joista yksi on tehohoidossa.

Alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmä kertoo, että aiemmin tällä viikolla osastohoidossa oli yhtä aikaa 13 koronapotilasta. Tämä on suurin määrä kerralla vuodeosastohoidossa olevista potilaista Satakunnassa koronapandemian ajalta.

Satasairaalan päivystysosasto on jouduttu vapauttamaan koronapotilaiden hoitoon, mikä aiheuttaa ajoittaista ruuhkautumista sairaalan päivystyksessä.

Arvion mukaan ensi viikolla erikoissairaanhoitoa tarvitsee 10–15 uutta potilasta, joista 1–3 tarvitsee tehohoitoa.

Yli puolet potilaista rokottamattomia nuoria

Yli puolet sairaalahoitoa vaatineista potilaista on kuluvalla viikolla ollut alle 40-vuotiaita ja täysin rokottamattomia.

Osalla on ollut jokin riskitekijä, kuten ylipaino, raskaus tai astma, mutta osa on ollut aivan perusterveitä.

Toinen sairaalahoitoa vaatinut ryhmä on ollut yli 75-vuotiaat hauraat potilaat, jotka ovat saaneet kaksi rokotusta yleensä noin viisi kuukautta sitten.

Kahden viimeisen viikon aikana yhtä potilasta lukuun ottamatta kaikilla erikoissairaanhoidon potilailla on ollut puutteellinen rokotesuoja joko rokottamattomuuden, korkean iän ja perussairauksien tai hiipuvan rokotevasteen takia.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta