Koronatilanne Kymenlaaksossa huononee.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 11 koronaviruspotilasta, mikä on Kymenlaaksossa hyvin suuri määrä.

Määrä on kasvanut nopeasti, sillä esimerkiksi keskiviikkona sairaalahoitoa tarvitsi yhdeksän potilasta.

Koronan vuoksi sairaalassa ollaan yleensä pitkiä jaksoja, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa. Kymsote totesi aiemmin tällä viikolla, että pian Kymenlaaksossa voidaan joutua pohtimaan kiireettömän hoidon peruuttamista.

Kymenlaaksossa todettiin viime viikolla yhteensä noin 130 uutta koronavirustartuntaa. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin noin 90.

Koronaepidemia on leviämisvaiheessa ja tartuntoja esiintyy eri puolilla Kymenlaaksoa.

Tartunnanlähteinä ovat samassa taloudessa asuvien ja lähipiirin lisäksi myös muun muassa baarit ja ravintolat. Tartuntoja on saatu myös esimerkiksi metsästysporukassa, Kymsote kertoo.

Myös Venäjän ja Viron vaikea koronatilanne heijastuu Kymenlaaksoon.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.