Matkailijoiden määrä kasvoi kesällä tuntuvasti Turussa.

Visit Turun keräämien tilastojen mukaan Turussa oli rekisteröityjä yöpymisiä kesä-elokuussa peräti 39 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 kesällä. Matkailijoita oli 330 000, pääosa heistä oli koronapandemian takia kotimaisia.

– Meillä on ollut yöpyjiä jopa enemmän kuin ennen koronaa. Eli meillä on ollut enemmän yöpyjiä kuin vuonna 2018 ja 2019. Tämä on se huomionarvoinen kohta. Olemme päässeet selvästi kotimaan matkailijoiden sydämiin, kertoo Visit Turun myynti- ja markkinointijohtaja Satu Hirvenoja.

Ulkomaisten matkailijoiden osuus oli reilu 16 000. Eniten ulkomaalaisia matkailijoita tuli Saksasta, noin 3 400 matkailijaa. Ulkomaisten matkailijoiden määrät ovat kuitenkin koronapandemian takia edelleen pieniä. Sen takia myös lentokentän ja satamien matkustajamäärät ovat vain murto-osa ajalta ennen koronaa.

Matkailupotti kasvanut entisestään

TAK Research arvioi viime vuonna, että matkailijat toivat Turun seudulle vuoden 2020 kesällä 84 miljoonaa euroa. Nyt on viitteitä siitä, että summa on kasvanut.

Esimerkiksi pelkästään majoitusmyynti on Visit Turun mukaan tämän vuoden kesällä ollut 20,7 miljoonaa, eli yli kuusi miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2020.

– Esimerkiksi hotellien keskihinta on noussut. Tämä on hyvä aisa, koska ei ole tarkoitus, että kukaan majoitus myy hyvää palvelua alehinnalla. Tähän lisäksi vielä palvelujen ja aktiviteettien ostot. Turkuun ei tultu vain hengailemaan omalla porukalla ja omilla eväillä, vaan oikeasti käytetään palveluita täällä. Minusta tämä lupaa erittäin hyvää tälle vuodelle.