Ylen kyselyyn vastasi Oulun vaalipiirin 18:sta kansanedustajasta vain kahdeksan edustajaa, joten kyselyn tulos on suuntaa-antava.

Vastanneista edustajista viisi vastasi ei.

Pekka Aittakumpu (kesk.), Mikko Kinnunen (kesk.), Merja Kyllönen (vas.), Raimo Piirainen (sd.) ja Jenna Simula (ps.) olivat sitä mieltä, ettei rokotuspakkoa tulisi ottaa käyttöön. Usempi vastanneista luottaa vapaaehtoisuuten rokotuksissa.

Suhtautuminen koronarokotuspakkoon vaihtelee puolueiden välillä ja sisällä.

Kysymykseen kyllä vastasivat Janne Heikkinen (kok,), Hanna-Leena Mattila (kesk.) ja Tytti Tuppurainen (sd.).

Koronarokotuspakon vastustajat luottavat rokotusten ottamisessa vapaaehtoisuuteen. Vasemmistoliiton kainuulainen edustaja Merja Kyllönen muistuttaa, että rokotuksissa mennään vallitsevan lain mukaan.

– Koronarokotteesta ei säädetä lain tasolla, vaan siitä säädetään lakia alempiasteisella asetuksella. Rokotukseen osallistuminen on asetuksen mukaan vapaaehtoista. Hoitohenkilökuntaa on suositeltu ottamaan rokotteet maailmanlaajuisessa pandemiatilanteessa potilaiden, itsensä ja läheistensä suojelemiseksi, kertoo Kyllönen.

Kokoomuksen Janne Heikkinen haluaisi hoitohenkilökunnalle pakolliset koronarokotukset.

– Haavoittuvassa asemassa olevien potilaiden, kuten esimerkiksi vauvojen, vammaisten ja syöpäsairaiden tulee voida luottaa terveysturvalliseen hoitoon ja hoivaan. Siksi heidän kanssaan työskentelevien pitää olla rokotettuja koronaa vastaan, kertoo Heikkinen.

Lue lisää: Ylen seuranta koronavirustilanteesta

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.