Jyväskylässä poliisin lupapalveluiden ajanvarausaikoja voi joutua odottamaan tammikuun puoliväliin asti. Monen passi on vanhentunut koronan aikana, ja matkustuksen avauduttua niitä haetaan paljon.
Ruuhkaa pyritään purkamaan lauantaina poliisiasemalla järjestettävällä ylimääräisellä lupapalveluiden aukiolopäivällä.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupapäällikkö Hannele Koskela kertoo, että ruuhkan jatkuessa muitakin lisäpäiviä voidaan harkita.
Passia ja henkilökorttia voi hakea sähköisesti, jolloin joissain tilanteissa ei tarvitse käydä lainkaan poliisiasemalla.
– Jos on aikaisemman passin yhteydessä antanut sormenjäljet eikä tiedoissa ole ollut muutoksia, niin seuraavan asiakirjan voi päästä tekemään kokonaan sähköisesti, Koskela sanoo.
Jyväskylässä poliisiasemalla passi- ja henkilökorttiasioissa käy päivittäin ajanvarauksella noin 100 asiakasta. Sen lisäksi jonottamalla ilman ajanvarausta käy noin 40-50 asiakasta. Ruuhkasta huolimatta esimerkiksi tunnistautumiseen ei voida tehdä helpotuksia.
– Se perustuu passilakiin ja henkilökorttilakiin. Siinä on tietyt säännöt, minkä mukaan toimitaan. Jos asiakirja on vanhentunut tai joku tieto on muuttunut, vaaditaan aina käynti poliisiasemalla.