Koronavirus on löytänyt tiensä Koukkuniemen alueella sijaitsevaan Männistön palvelukotiin. Tartunta on todetttu nyt 13 asukkaalla ja yhdellä henkilökunnan jäsenellä.
Tampereen kaupunki tiedotti ensimmäisistä tapauksista viime viikon perjantaina. Silloin tartunta oli todettu kuudella ihmisellä. Kaupunki käynnisti asukkaiden ja henkilöstön seulontatestaukset.
Palvelujohtaja Mari Patronen kertoo Ylelle, että palvelukodin iäkkäiden asukkaiden vointi on tasainen ja vakaa. Oireet ovat pääasiassa lieviä, kuten vatsaoireilua ja pientä lämpöilyä.
Patrosen mukaan koronapositiiviset asukkaat ovat eristyksessä omassa huonessaan, jossa on omat saniteettitilat. Henkilökunta huolehtii asukkaiden päivittäisestä aktiviteeteista, esimerkiksi liikunnasta. Asukkailla on mahdollisuus päästä parvekkeelle henkilökunnan avustamana haukkaamaan raitista ilmaa.
Kaikki palvelukodin asukkaat on rokotettu kahdesti, ja kolmas rokotekierros on alkamassa. Patrosen mukaan koronatartuntoja ei ole todettu muualla Koukkuniemen alueella.
Männistön palvelukoti tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa ikäihmisille. Palvelukodissa on neljä ryhmäkotia, joissa on yhteensä 60 tehostetun palveluasumisen paikkaa.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.