Yhdysvalloissa kongressin edustajainhuone on äänestänyt presidentti Joe Bidenin noin 1,2 biljoonan dollarin infrastruktuuripaketin puolesta. Paketista äänestäminen lykkääntyi usealla tunnilla ja siitä äänestettiin myöhään perjantai-iltana paikallista aikaa.

Infrapaketti meni läpi äänin 228-206. Kolmetoista republikaanisen puolueen jäsentä äänesti paketin puolesta ja kuusi demokraattia äänesti pakettia vastaan.

Äänestys sosiaaliturvapaketista lykkääntyi tuleville viikoille.

Aiemmin edustajainhuoneen demokraattinen puhemies Nancy Pelosi sanoi viivästysten jälkeen pyrkivänsä siihen, että äänestys Bidenin infrastruktuuriin liittyvästä lakipaketista toteutuisi vielä perjantain aikana. Demokraattien CPC-ryhmän johtaja Pramila Jayapal totesi kuitenkin Suomen aikaa myöhään perjantaina julkaistussa lausunnossaan, että paketeista pitäisi äänestää yhteisenä kokonaisuutena.

Noin 1,2 biljoonan dollarin infrastruktuuripaketin odotettiin alkujaan menevän läpi Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen äänestyksessä myöhään perjantaina Suomen aikaa. Sama paketti oli läpäissyt senaatin äänestyksen jo elokuussa.

Noin 1,75 biljoonan suuruisen sosiaaliturvapaketin läpimenosta oli ollut jo aiemminkin epävarmuutta demokraattisen puolueen erimielisyyksien vuoksi.

Biden joutui perumaan viikonlopun matkansa Delawareen perjantaina ehtiäkseen ratkoa demokraattien välisiä erimielisyyksiä lakipaketteihin liittyen, Valkoisesta talosta kerrottiin. Valkoisen talon edustajan mukaan Biden oli puhelimitse kehottanut edustajainhuoneen demokraatteja äänestämään infrapaketista vielä perjantai-illan aikana.

Sosiaalipaketista äänestetään myöhemmin marraskuussa

Pelosin mukaan sosiaalipaketista äänestetään vielä marraskuun aikana.

– Odotan edustajainhuoneen äänestävän paketista kiitospäivään mennessä, Pelosi sanoi.

Yhdysvalloissa kiitospäivää vietetään tänä vuonna 25. marraskuuta.

Pelosi sanoi eräiden edustajainhuoneen jäsenten haluavan lisäselvityksiä paketin talousvaikutuksista, ja hänen mukaansa tätä toivetta kunnioitetaan. Pelosi arvioi, että riippumaton selvitys voisi olla saatavilla noin viikon kuluessa.

Yhteensä kolmen biljoonan dollarin lakipakettien tarkoitus on pumpata rahaa Yhdysvaltain infrastruktuuriin sekä laajentaa sosiaaliturvaa. Infrastruktuuripaketin tuomalla rahoituksella on tarkoitus kohentaa Yhdysvaltojen rapistuvaa liikenneverkkoa sekä tietoliikenneyhteyksiä.

Lakipaketteja pidetään tärkeinä Joe Bidenin presidenttikauden onnistumisen kannalta. Äänestykset niistä ovat lykkääntyneet moneen otteeseen.

Aiheesta lisää:

Yhdysvaltain talous porskuttaa biljoonien dollareiden tukipaketeilla – asiantuntija: Suomalaisillakin on mahdollisuuksia päästä rahoihin kiinni

Yhdysvalloissa ratkeaa, menevätkö Bidenin jättimäiset rakennussuunnitelmat läpi – Näin demokraattien välinen tappelu voi vielä kaataa koko paketin

Demokraattien toinenkin jättihanke etenee Yhdysvalloissa: Senaatti hyväksyi "inhimillisen infrastruktuurin" biljoonapaketin