Etelä-Savon sotekuntayhtymä Essoten siirtää lisää henkilöstöä koronajäljitykseen ja näytteenottoon.
Henkilöstöä on siirretty erityisesti perusterveydenhuollon puolelta sotekuntayhtymään.
Koronatartunnat ovat Essoten alueella selvästi lisääntyneet ja tartunnat kuormittavat terveydenhuoltoa. Alkuviikon aikana Essotessa on todettu yli 20 tartuntaa. Altistuneita henkilöitä on alkuviikon aikana yhteensä jo yli 200.
Essotesta toivotaan, että koronatestiin hakeuduttaisin herkästi, jotta tartuntaketjut voitaisiin selvittää.
Essoten päivystysalueen ylilääkäri Hans Gärdström pitää tautitilannetta vielä melko rauhallisena. Myös tartuntojen nopeaan lisääntymiseen on varauduttu, vaikka rokotekattavuus nousee koko ajan.
– Meillä on edelleen rokottamattomia ihmisiä ja koronatauti jyllää heissä ja se tarttuu helposti. Rokottamattomien taudinkuva on myös selkeästi kovempi verrattuna rokotettuihin, sanoo Gärdström.
Terveydenhuollon kuormitusta kasvattavat myös myös muut virustaudit.
– Esimerkiksi pikkulasten rs-virus on kuluneen viikon aikana lisääntynyt selkeästi, sanoo ylilääkäri Gärdström.