Vaikka Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin koronatilanne on viime viikkoina huonontunut, naapurissa, Lapin sairaanhoitopiirissä, tilanne on rauhallinen. Kuluvalla viikolla koronatartuntoja on todettu 11, kun edellisviikolla niitä oli 32.

– Toki tässä on vielä loppuviikko jäljellä. Mutta epidemiologisesti tilanne ei näytä vilkastuneen vaan on aika stabiili, sanoo infektioylilääkäri Markku Broas.

Lapin sairaanhoitopiirissä on osastohoidossa tällä hetkellä neljä potilasta. Heistä yksi on tehohoidossa. Kaikki sairastuneet ovat kahdesti rokotettuja ikäihmisiä, joilla on perussairauksia.

Rokotukset suojaavat vakavalta tautimuodolta

Jos koronavirus tarttuu myös kahdesti rokotettuihin henkilöihin ja vie ikäihmisiä jopa sairaalahoitoon, kannattaako nuoren, mahdollisesti rokottamattoman lapsenlapsen tavata isovanhempia nyt lainkaan? Broas sanoo, että kysymys on myös inhimillisyydestä.

– Kun puhutaan lapsenlapsista ja lähisukulaisista, en näkisi tässä niin isoa riskiä, etteikö tapaaminen olisi mahdollista. Kaksi rokotetta antaa aika hyvän suojan. Sairaalahoitoon joutuvat eivät välttämättä joudu tehohoitoon vaan taudinkuva on lievempi, hän sanoo.

Maskin käyttö tapaamisessa tuo lisäsuojaa.

– Jos on immuunipuutteinen ja kuuluu riskiryhmään, voi suojata kohtaamisessa itseään käyttämällä maskia.

Broas suosittelee muillekin maskien käytön jatkamista julkisilla paikoilla ja lähikontakteissa.

– Kun katsomme koronatilanteen kehitystä muualla Suomessa, Pohjois-Norjassa ja Baltian maissa, niin maski kannattaa säilyttää edelleen perusvarustuksena. Sitä ei kannata unohtaa, kun mennään kauppaan ja paikallisbusseihin ja juniin. Maski lisää turvallisuutta, hän sanoo.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.