Suomessa saavutetaan 80 prosentin koronarokotuskattavuus 12 vuotta täyttäneiden osalta näillä näkymin tämän viikon aikana. Varsinais-Suomi on jo päässyt tähän välitavoitteeseen ja maakunnan 12-vuotiaista on rokotettu kahdesti THL:n tilaston mukaan 80,5 prosenttia.
Satakunnassa matkaa on vielä, sillä rokotuskattavuus on tällä hetkellä 77,1.
Satakunnassa vain Säkylä on ylittänyt 80 prosentin rajapyykin. Sielläkin rokotuskattavuudessa on silti parannettavaa. Eniten rokottamattomia on on ikäryhmissä 25–29 ja 35–39.
– Olemme alkaneet tarjota rokotuksia ilman ajanvarausta ja se on selvästi toiminut nuorilla ikäryhmillä. Jostain syystä ajanvarauksen kanssa rokotukseen tuleminen koetaan hankalaksi. Ehkä se sitoo päivärytmiä, sanoo terveyspalveluiden päällikkö Jaana Oksa.
Säkylässä koronarokotteen toisen annoksen on saanut runsaat 83 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Lounais-Suomen innokkaimmin rokotetut löytyvät Naantalista. Siellä rokotuskattavuus kahden rokotuksen osalta on hieman yli 86 prosenttia yli 12-vuotiaissa.
Houkutuksena käytetään jopa elokuvalippuja
Lounais-Suomen alhaisin rokotuskattavuus on Satakunnassa Nakkilassa, jossa noin 70 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut kaksi rokoteannosta. Varsinais-Suomen puolella häntäpaikkaa pitää Laitila runsaan 73 prosentin lukemilla. Luvut muuttuvat päivittäin, kun lisää rokoteannoksia jaetaan.
Laitila yrittää kohottaa rokotuskattavuutta erilaisten tempausten avulla. Pop up -rokotustapahtumassa on muun muassa jaettu elokuvalippuja. Ne ovat houkutelleet väkeä paikalle.
– Kahden tunnin mittaiset tempaukset ovat olleet täynnä rokotuksella kävijöitä. Lippuja on mennyt nyt noin 150 kappaletta. Niitä on vielä ja lisää saadaan. Tällaisia tempauksia järjestetään jatkossakin, Laitilan vastaava sairaanhoitaja Aila Hopponen vakuuttaa.