ROOMA Rooman Pigneton kaupunginosassa sijaitsevan apteekin edessä seisoo pyhäpäivänä alkuillasta noin viidenkymmenen metrin jono ihmisiä. Tunnelma on hermostunut, ja ihmiset väittelevät jonon paikoista.

Näky on ollut Italiassa tavallinen sen jälkeen kun koronapassia alettiin lokakuun puolivälissä vaatia myös työpaikalle pääsemiseksi.

Koronapassin saa ottamalla rokotuksen, sairastamalla koronataudin tai käymällä testissä. Rokottamattomia työntekijöitä on Italiassa eri arvioiden mukaan kolmesta neljään miljoonaa.

Moni on nyt alkanut käydä apteekissa testattavana useita kertoja viikossa.

Italian hallituksen mukaan koronapassin laajentaminen työpaikoille on tapa jatkaa yhteiskunnan avaamista. Tähtäimessä on myös rokotuskattavuuden lisääminen.

Tiukka politiikka herättää joissakin vastarintaa. Roomalaisen apteekin edustalla myös Ylen journalistit saavat siitä osansa.

Jonossa seisova nainen alkaa huutaa ja solvata toimittajia, ja eräs mies uhkaa usuttaa koiransa toimittajien päälle.

"Teemme jopa tuhat pikatestiä päivässä"

Sisällä apteekin omistaja Armando Sanasi kertoo, että koronapassin laajeneminen työpaikoille on aiheuttanut apteekkiin valtavan asiakasryntäyksen.

Apteekkariliitto on pyytänyt apteekeille lupaa saada tehdä testejä myös virallisten sulkemisaikojen jälkeen, ja Sanasi on yli kaksinkertaistanut testaushenkilökuntansa.

– Teemme 700-1 000 pikatestiä päivässä. Se on todella paljon enemmän kuin aiemmin, Sanasi sanoo.

Hänen mukaansa testattavien joukossa on kaikenlaisia ihmisiä rokotteeseen kriittisesti suhtautuvista niihin, jotka eivät esimerkiksi perussairauden takia voi ottaa rokotusta. Heille koronatestaus on Italiassa ilmaista. Muille pikatesti maksaa 15 euroa.

Sanasi pahoittelee, että tilanne aiheuttaa jonoja myös niille, jotka tulevat apteekkiin muille asioille.

– Saattaa kestää puoli tuntia, että asiakas pääsee sisään.

Italian koronatilanne on pysynyt maltillisena. Viime viikkoina tartuntamäärät ovat nousseet. Jotkut arvelevat, että osasyynä olisivat koronapassin takia lisääntyneet koronatestit, joissa löytyy oireettomia tai vähäoireisia tartuntoja.

Hyllytettyjä työntekijöitä, väärennettyjä koronapasseja

Ennen työpaikoille laajentumista koronapassi on ollut Italiassa käytössä esimerkiksi ravintoloiden sisätiloissa, elokuvateattereissa ja museoissa. Syyskuusta lähtien passia on vaadittu pikajunissa.

Jos työntekijä ei esitä koronapassia, hänet voidaan hyllyttää työstään ilman palkkaa ainakin loppuvuodeksi. Jos on työpaikalla ilman passia, työntekijää ja työnantajaa uhkaavat sakot.

La Repubblica -sanomalehti arvioi, että jopa miljoona ihmistä on jäänyt pois työpaikaltaan koronapassipakon myötä. Tilastotietoa työstä hyllytetyistä ei toistaiseksi ole. Italialaismediat ovat kuitenkin raportoineet tapauksista. Ylen tiedossa on myös tapauksia, joissa työntekijät ovat passin takia vapaaehtoisesti irtisanoutuneet työpaikaltaan.

Passipakkoa ei voi kiertää jäämällä etätöihin. Ylen tiedossa on silti myös tapauksia, joissa rokottamaton työntekijä on jatkanut töitä kotona.

Sairauslomien määrä on noussut viime viikkoina aiemmasta. Perhelääkärit selittävät nousua flunssakauden alkamisella. Esimerkiksi Italian kuluttajien liitto Codacons on esittänyt epäilyksiä siitä, että moni passittomista olisi jäänyt sairauslomalle ilman syytä.

Italiassa liikkuu myös väärennettyjä koronapasseja. Lisäksi lääkäreitä on jäänyt kiinni, kun he ovat kirjoittaneet väärennettyjä todistuksia, jotka vapauttavat koronarokotteesta ja maskinkäytöstä terveydentilan takia.

Mielenosoituksia ja lakkoja

Koronapassin vastustajat ovat osoittaneet mieltä ympäri Italiaa kuukausia. Esimerkiksi Milanossa "No Green Pass" -mielenosoittajat ovat kokoontuneet viitenätoista lauantaina putkeen. Osallistujien määrä on vaihdellut sadoista yli kymmeneen tuhanteen.

Osa suhtautuu kriittisesti koronarokotteisiin, osa vastustaa koronapassia. Mukana on myös ääri-ideologioiden ja salaliittoteoria QAnonin kannattajia.

Poliisi on joutunut puuttumaan mielenosoituksiin. Esimerkiksi uusfasistijärjestö Forza Nuovan edustajia on pidätetty protestien äidyttyä väkivaltaisiksi. Myös toimittajia on uhkailtu protestien yhteydessä.

Monet ammattiryhmät ovat osoittaneet mieltään koronapassia vastaan lakkoilemalla. Esimerkiksi Tristen kaupungin vajaasta tuhannesta satamatyöntekijöistä arviolta 40 prosenttia oli rokottamatta, kun koronapassin käyttö laajeni työpaikoille.

Rokotusmäärien nousu maltillista

Italiassa yli 12-vuotiaista täysin rokotettuja on tällä hetkellä 83 prosenttia. Hallituksen mukaan koronapassipolitiikka on osa pyrkimystä päästä 90 prosentin rokotuskattavuuteen.

– On selvää, että koronapassin laajentaminen auttaa meitä edistämään rokotuskampanjaa, sanoi terveysministeri Roberto Speranza.

Passin tarkkaa vaikutusta rokotusmääriin on mahdotonta arvioida. Rokotusmäärät nousivat muutaman viikon ajan sen jälkeen, kun hallitus ilmoitti politiikan tiukentuvan.

Tilastoissa nähtiin toinen piikki juuri ennen kuin koronapassi tuli pakolliseksi työpaikoilla lokakuun puolivälissä.

Kokonaisuudessaan nousu jäi kuitenkin maltilliseksi, kertovat italialaismediat.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 4.11. klo 23:een saakka.

Lue lisää:

Analyysi: Koronapassi tai ulos työpaikalta – Italia pakottaa työntekijät rokottautumaan, seuraako muu Eurooppa perässä?

Italiassa vaaditaan koronapassia kaikilta työntekijöiltä – Ranskassa rokotukset pakollisia terveydenhoidossa