Koronatapausten lisääntynyt määrä on kasvattanut sairaalakuormitusta Lapin sairaanhoitopiirissä. Tapauksia oli viime viikolla kaksinverroin edeltävään viikkoon verrattuna.

Sairaalahoitoon joutuneet ovat alle 40-vuotiaita ei rokotettuja sekä yli 70-vuotiaita perussairaita, joilla on kaksi rokotetta. Sairaalahoidossa on neljä koronapotilasta. Heistä osa on tehohoidossa.

− Sairaalakuormituksen nousu on poikkeuksellinen ja meillä on huoli siitä, että rokotuskattavuus ei nouse tarpeeksi ja tulee uusia tartuntoja. Tämä heijastuu vääjäämättä sairaalakuormitukseen, kertoo infektiotautien ylilääkäri Markku Broas.

Influenssasta voi tulla merkittävää lisäkuormitusta

Broaksen mukaan myös lähestyvä influenssakausi sekä mahdollinen RS-virusepidemia voivat aiheuttaa merkittävää lisäkuormitusta sairaalalle. Se voi johtaa kiireettömän sairaanhoidon saatavuuden huonontumiseen.

− Tällä hetkellä tämä ei vielä ole näköpiirissä, mutta ihmisten olisi hyvä muistaa varotoimet, jotta tartuntojen määrä saadaan käännettyä alaspäin.

Broaksen mukaan ihmiset ovat saaneet viestiä, että tilanne on mennyt parempaan suuntaan, rokotuskattavuus on noussut ja turvallisuus- sekä testauskäytännöistä voidaan luopua.

Rokotusintoon pitäisi saada kasvua

Hän toivoo, että ihmiset menisivät edelleen testiin matalalla kynnyksellä eikä sairaana tavattaisi ketään. Myös rokottautumisen suhteen Broas toivoo aktiivisuutta.

− Erityisesti nuorilla rokotuskattavuus on matala. Heiltä toivon aktiivisuutta.

Broas on huomannut maskin käytön vähentyneen ja korostaa maskisuosituksen olevan yhä voimassa julkisissa sisätiloissa, julkisessa liikenteessä sekä työntekijöillä, jotka työskentelevät asiakaspalvelussa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.

2.11. klo 8:34 Lisätty Markku Broaksen etunimi ja titteli.

Lue myös: Meri-Lapin koronatilanne heikkenee: viime viikolla ennätysmäärä tartuntoja, karanteenissa noin 400 henkilöä

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.