Korona tyhjensi Lapinkin bussit keväällä 2020 ja edelleen linja-autojen penkeistä moni pysyy tyhjänä. Esimerkiksi Rovaniemellä ja Meri-Lapissa paikallisliikenteen matkustajamäärä on pudonnut noin kolmanneksella.

Entisiin matkustajamäärin ei uskota enää palattavan ainakaan lähitulevaisuudessa, sillä korona näyttää tuoneen pysyviä muutoksia työhön ja opiskeluun, sekä vähentäneen matkustustarvetta paikallis- ja seutuliikenteessä.

– Ollaan edelleen etätöissä ja etäopiskelussa. Jonkin verran varmaan pyöräilyn suosion kasvukin on aiheuttanut matkustajakatoa, sanoo yrittäjä Juha-Matti Rissanen Kemin Taksipalvelusta, joka liikennöi paitsi Kemissä, myös Torniossa, Keminmaassa ja Tervolassa.

Matkustajamäärän pieneneminen merkitsee kunnille lisäkustannuksia, sillä käytössä ovat niin sanotut bruttosopimukset.

– Liikennöitsijät laskuttavat tietyn summan joka kuukausi ja siitä vähennetään sitten lipputulot eli mitä enemmän lipputuloja tulee, sitä vähemmän kunnat maksavat, selventää Juha-Matti Rissanen.

Esimerkiksi Rovaniemellä bussiinnousuja oli ennen koronaa noin 1,1 miljoonaa vuodessa, mutta tänä vuonna määrä jää ennusteen mukaan alle 800 000 matkustajan. Kaupungin paikallisliikenteen nettomenot ovat nousemassa aiemmasta alle 900 000 eurosta tänä vuonna 350 000 eurolla eli yli 1,2 miljoonaan euroon.

Palvelua ei vähennetä – ainakaan vielä

Ainakaan vielä Rovaniemen kaupunki ei kuitenkaan ole leikkaamassa palveluita tämän vuoksi.

– Tämä on merkittävä asia, mutta onneksi meillä ei ole vielä tullut poliittisilta päättäjiltä painetta, että meidän pitäisi supistaa kuluja. Entinen liikennetarjonta pystytään tarjoamaan, ja sehän palvelee myös matkustajamäärien lisäämistä, sanoo joukkoliikenneinsinööri Hannu Kumpula.

Hän huomattaa, että jos tarjontaa vähennetään rajusti, matkustajamäärät pienentyvät entisestään.

Kemissä matkustajien vähenemisestä on kaupungintalolla keskusteltu ja vähennyksetkin voivat tulla jossain vaiheessa harkittavaksi. Kemin ympäristöjohtaja Mika Grönvall kuitenkin huomauttaa, että päiväaikaista liikennettä ei kuitenkaan juuri voida vähentää, sillä pääosa linjoista perustuu koulukuljetuksiin.

Kuten muuallakin, myös Kemissä leijonanosa paikallisliikenteen käyttäjistä on koululaisia ja opiskelijoita. Kemissä koulukuljetusten osuus on jopa 80–90 prosenttia. Se määrittelee paljolti reittejä ja aikatauluja.

Koronavarovaisuus näkyy

Paikallisliikenteessä koronatartuntapelko on hiukan hälvennyt, mutta edelleenkin ollaan varovaisia, ja jotkut jättävät matkustamatta joukkoliikennevälineillä välttääkseen kontakteja.

Sekä Rovaniemen kaupungin joukkoliikenneinsinööri Hannu Kumpula että Kemin Taksipalvelun yrittäjä Juha-Matti Rissanen kuitenkin pitävät joukkoliikennettä jo turvallisena.

– Busseissahan on käsidesit, ja kun pitää maskit ja turvavälit, niin on ihan turvallista matkustaa, opastaa yrittäjä Juha-Matti Rissanen.

Liikenneyrittäjä: "Korutonta kertomaa"

Kuten muidenkin liikenneyhtiöiden, myös torniolaisen NET-matkat-yhtiön matkustajamäärät ovat kutistuneet selvästi.

– Onhan tämä edelleen korutonta kertomaa. Me emme ole aloittaneet Kemin ja Tornion välistä liikennettä vielä ollenkaan, sanoo toimitusjohtaja Matti Lehto NET-matkoista.

Lehdon mukaan koululais- ja opiskelijamatkustus on kohtalaisen hyvin palautunut niinä aikoina kun voimassa ei ole ollut rajoituksia. Työmatkaliikenteessä pudotus on selvästi suurempi.

Rovaniemeläinen Kate Suopajärvi on käyttänyt paikallisbusseja pitkin korona-aikaa. Matkustajakato on ollut selvästi näkyvissä.

– Joskus on saanut yksin olla bussissa.

Viime viikkoina busseissa on Suopajärven havaintojen mukaan jo ollut hieman vilkkaampaa.

Markkinaehtoinen liikenne nilkuttaa huomattavasti

Pahimpaan korona-aikaan liikennöitsijät saivat luvan vähentää vuoroja puoleen, kun tavallisesti vuoroja voi lisätä tai karsia 20 prosentilla. Syvimmässä koronatilanteessa edes näillä harvoilla linjoilla ei juuri ollut matkustajia.

Monilla osuuksilla matkustajia on edelleen niukasti, eivätkä kaikki markkinaehtoiset vuorot tahdo kannattaa. Tämän vuoksi esimerkiksi Torniosta Kemiin lähtee viimeinen linja-auto arkisin jo kello 15. Kemin iltajuniin ja -junista on siis matkattava muuten kuin bussilla.

– Tarvitaan myös matkustajia, että voidaan pyörittää riittävää joukkoliikennettä, Juha-Matti Rissanen muistuttaa.

Liikennöitsijöiden ja kuntien liikennöinnistä vastaavien arvio on, että paluu joukkoliikenteen pariin on hidas, ja voi olla, ettei entisiin matkustajamääriin palata vuosienkaan jälkeen.

Ulkomaan ryhmämatkoille ei uskalleta vielä lähteä

Torniolainen NET-matkat ajaa myös tilausbusseja sekä muualle Suomeen että ulkomaille. Lehdon mukaan korona vaikuttaa tähän matkailuliikenteeseen edelleen.

– Ryhmät eivät tahdo saada väkeä kokoon, kun on pelko päällä tartuntavaarasta. Kotimaahan matkaillaan jonkin verran, mutta ulkomaille ei juuri ollenkaan.