Maanantaina koolla ollut Etelä-Pohjanmaan koronanyrkki ei toistaiseksi tiukentanut ohjeistuksiaan maakunnan synkästä koronatilanteesta huolimatta. Etätyösuositus on voimassa marraskuun loppuun saakka.
– Nyrkki haluaa selvittää tilannetta tarkemmin ja pohtia mahdollisten tiukennusten vaikutuksia, selvittää päivystyksen toiminta-aluejohtaja Raimo Jokisalo Seinäjoen keskussairaalasta.
Viime viikolla maakunnassa kirjattiin jälleen ennätysmäärä eli 168 uutta tartuntaa. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 125. Lokakuun tilastoihin tallentui myös kuukausikohtainen ennätysluku, lähes 580 tartuntaa.
Positiivisten koronatestien osuus on noussut, ja se on nyt 5,2 prosenttia otetuista näytteistä. Tartunnan alkuperä jäi selvittämättä vajaassa viidenneksessä tartuntoja.
– Tartunnoista suurin osa, lähes puolet, on perhepiirin tartuntoja, mutta tartuntoja tuli myös koulun tai soteyksikön tartuntaketjusta, koronanyrkki tiedottaa.
Sairaalahoidossa niin lapsia kuin vanhuksia
Sairastuneita on nyt eri puolilla maakuntaa ja kaikissa ikäryhmissä. Keskussairaalan teho-osastolla on hoidossa kaksi, osastolla kuusi ja terveyskeskuksissa kuusi koronapotilasta.
Erikoissairaanhoidossa nuorin koronapotilas on tällä hetkellä 7-vuotias ja vanhin 92-vuotias.
Koronanyrkin mukaan lokakuun aikana erikoissairaanhoidon vuodeosastolla olleista yli 60 prosenttia oli täysin rokottamattomia.
Synkässä tilanteessa valoakin näkyvissä
Raimo Jokisalo kuvaa Etelä-Pohjanmaan koronatilannetta synkäksi, mutta hän näkee myös valoa.
– Uusista sairastuneista yli puolet oli jo valmiiksi karanteenissa ja toinen positiivinen asia on se, että rokotustilanne paranee: yli 12-vuotiaista on toisenkin rokoteannoksen saanut jo yli 75 prosenttia asukkaista, Raimo Jokisalo toteaa.
Etelä-Pohjanmaalla koko väestöstä vajaa 72 prosenttia on saanut ensimmäisen ja vajaa 66 prosenttia myös toisen rokotuksen. Koko Suomessa vastaavat luvut ovat reilut 75 ja reilut 69 prosenttia.
– Leviämisvaiheen ravintolarajoitusten vuosi into rokotusten ottamiseen on lisääntynyt huomattavasti, Etelä-Pohjanmaan koronanyrkki arvioi tiedotteessaan.
Keskussairaala on varautunut tehohoidon lisääntyvään tarpeeseen ottamalla tällä viikolla yhden leikkaussalin pois käytöstä kuormituksen helpottamiseksi. Keskussairaalan koronajohtoryhmä arvioi salitilannetta jälleen keskiviikkona.
Yksi henkilö menehtyi koronan aiheuttamaan tautiin viikonloppuna Etelä-Pohjanmaalla
Nuorten ikäluokkien rokottaminen vilkasta – lasten ja nuorten rokotuskattavuus nousussa