Kainuun keskussairaalassa vaativan kuntoutuksen osastolla on viikonlopun aikana todettu koronatartuntoja. Tällä hetkellä positiivisia testituloksia on löytynyt kahdelta henkilökuntaan kuuluvalta ja kahdelta potilaalta. Tartunnanjäljitys on edelleen meneillään.
Sairastuneet henkilöt on asetettu eristykseen. KAKS:n osastolla C6 on vierailukielt,o eikä osastolle oteta toistaiseksi uusia potilaita. Henkilökunnan osalta sairaalassa on lisätty varotoimia tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
– Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa tartunnan alkuperästä. Tämän hetken tietojen mukaan tartunnan saaneet ovat rokotettuja ja sairastuneiden oireet ovat lieviä, kertoo Kainuun soten tartuntataudeista vastaava lääkäri Lea Käsmä-Ronkainen.
Sairaalassa ja Kainuun soten muissa hoito- ja hoivalaitoksissa noudatetaan edelleen maski- ja hygieniakäytäntöjä sekä henkilökunnan että potilaiden ja vierailijoiden osalta.
Kainuun soten kertoo tänään maanantaina tiedotteessaan, että viikonlopun aikana uusia koronatartuntoja on todettu Kajaanissa, Sotkamossa ja Suomussalmella yhteensä 15. Uusia karanteeneja näistä on määrätty yli viisikymmentä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.