Yli 12-vuotiaista helsinkiläisistä 80,2 prosenttia on saanut kaksi annosta koronarokotetta. Koko maassa rokotuskattavuus on toisen rokotteen osalta 78 prosenttia.

Ensimmäisen annoksen on saanut 85,9 prosenttia helsinkiläisistä.

– Nyt on kiitoksen paikka. Olemme saavuttaneet tärkeän etapin rokotuskattavuudessa. Tähän emme vielä kuitenkaan tyydy. Mitä paremman rokotuskattavuuden saamme, sitä normaalimmaksi arkemme tulee. Tätä me kaikki odotamme, pormestari Juhana Vartiainen sanoo tiedotteessa.

Hallituksen mukaan rokotuskattavuus on riittävä, kun yli 12-vuotiaista yli 80 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa molemmat annokset.

Terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoi Ylelle aiemmin olevansa huolissaan siitä, että vaikka 80 prosenttiin päästäisiinkin, kasvu saattaa tyssätä siihen.

– Ihmeitä pitäisi tapahtua, että pääsisimme esimerkiksi 90 prosentin rokotuskattavuuteen tulevaisuudessa.

Rokotuksen saa Helsingissä neljästä rokotuspisteestä Jätkäsaaresta, Kannelmäestä, Malmilta ja Myllypurosta. Rokotuspisteiden lisäksi pop-up-pisteitä on ympäri Helsinkiä.

Lue myös:

Täällä saavutetaan pian 80 prosentin rokotuskattavuus – Yle selvitti rokotustilanteen Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa