TURKU Lavaisäntä Valtteri Roiha opastaa väkeä oikeille paikoilleen Turun Kaupunginteatterissa.
Roiha käy ensin paimentamassa pienen näyttämön katsojat istumaan ja siirtyy sitten juontamaan suurelle näyttämölle.
Yleisö on iloisella mielellä. Roihan vitsikkäät heitot uppoavat, ja katsojat ovat selvästi tyytyväisiä.
– Olen käynyt jo kolmessa esityksessä. Täällä sujuu kaikki hienosti. Meidät ohjataan penkeille ja olen tuntenut oloni turvalliseksi, kertoo maskulainen Marja Valo.
Paikalle ovat saapuneet myös Joscelin ja Jaslia Höglund.
– Olemme lapsesta asti käyneet teatterissa vanhempien kanssa. On ollut melko pitkä tauko, kun on päästy tulemaan, he kertovat.
Turun Kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama kulkee myhäillen täydessä lämpiössä.
– Tämä tuntuu ihanalta, tätä on odotettu. On absurdi ajatus teatterille olla puoli vuotta ilman yleisöä. Olemme olemassa yleisöä varten, Valkama sanoo.
Turussa ja Porissa miljoonatappiot
Kaksi koronavuotta toi Turun Kaupunginteatterin tuottoihin tappiota 3,3 miljoonaa. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä teatteri sai tukea lähes 1,7 miljoonaa. Suuretkaan yleisömäärät eivät heti korjaa kassavajetta.
– Tämä normalisoi tilanteen eikä tuota mitään ylimääräistä. Normaalistikin salien pitäisi olla täysiä, kertoo Valkama.
Porin teatterin toimitusjohtaja Anttivesa Knuuttila kertoo, että heillä budjetoituihin tuottoihin perustuvat myynnin menetykset olivat yhteensä noin miljoona euroa kahden koronavuoden aikana.
Teatteri sai erillistä korona-avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä 430 000 euroa vuonna 2020 ja 170 000 vuonna 2021.
– Saadut korona-avustukset ovat merkittävästi auttaneet koronatilanteesta selviytymistä. Mikäli pääsemme etenemään suunnitelmien mukaisesti, uskoisin paluun normaalitilanteeseen olevan mahdollista lähivuosien aikana, kertoo Knuuttila.
Raumalla näkyy yhä pandemiatilanne
Yleisö on löytänyt hyvin takaisin Rauman teatteriin. Pandemiatilanne vaikuttaa kuitenkin negatiivisesti Rauman ulkopuolelta tulevien ryhmien kiinnostukseen. Myynnin menetykset ovat Raumalla noin 1,3 miljoonaa, tukea teatteri on saanut noin 500 000 euroa.
– Loppuunmyytyjä esityksiä ei ole kovin paljon, mikä johtuu osittain siitä, että viimeinen kolmasosa kapasiteetista vapautettiin varsin myöhään myyntiin. Pirtumiehet on myynyt syksyn esityksistä parhaiten, kertoo Rauman teatterin toimitusjohtaja Harri Natunen.
Koronapassista kysymyksiä
Turun ruotsalaiseen teatteriin ja Turun Kaupunginteatteriin on tullut kysymyksiä koronapassista. Molemmista teattereista kerrotaan, että koronapassia ei tarvita, koska koronarajoituksia ei ole voimassa. ÅST eli ruotsalainen teatteri ilmoittaa aiheesta myös verkkosivuillaan.
Turun ruotsalaisessa teatterissa yleisöä on liikkeellä normaalia vähemmän, mutta kuitenkin ilahduttavasti siihen nähden, että ryhmävarauksia ei ole yhtä paljon kuin normaalisti.
Tanssiteatteri Eristä kerrotaan, että pahin yleisökato on onneksi ohi. Osa esityksistä on loppuunmyyty. Koronan aiheuttama vaje säteilee silti ensi vuoteen.
– Varauksia tulee koko ajan enenevässä määrin. Yleisö on todellakin liikkeellä. Ihmisillä on selkeä kulttuurin nälkä, kertoo tuottaja Maarit Keto-Seppälä Tanssiteatteri Eristä.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 31.10. kello 23.
Lue lisää:
Ylen kysely paljastaa: Kunnat säästivät aiemmin tiedettyä enemmän rahaa kulttuurista - isoissa kaupungeissa pääsylipputulot romahtivat
Varsinais-Suomen kulttuurilaitoksille koronatukea 1,2 miljoonaa