WASHINGTON Goldman Sachs kohahdutti lokakuun alussa markkinoita, kun se laski Yhdysvaltain ennustettaan. Pankkiiriliike ennakoi maan talouden kasvavan tänä vuonna “vain” 5,6 prosenttia ja ensi vuonna neljä prosenttia.

Luvut mairittelisivat minkä tahansa muun maan päättäjiä, mutta Yhdysvalloissa ne olivat hienoinen pettymys. Aiemmat kasvuennusteet olivat tätäkin rohkeampia.

Näkymiä sumentavat nyt kulutuksen hidastuminen ja ongelmat kuljetuksissa sekä komponenttien saatavuudessa. Silti Yhdysvallat on edelleen kiistaton maailmantalouden veturi. Nousu koronan aiheuttamasta romahduksesta on ollut voimakasta.

Supervallan taloutta on tekohengitetty ennenkokemattomalla tavalla. Ekonomistit pitävät verorahoilla tapahtuvaa elvytystä suurimpana syynä talouden vedolle, mutta myös sen epävarmuuksille, kuten pelolle inflaation kiihtymisestä.

Valtavasti rahaa, jota on vaikea löytää

Donald Trumpin ja Joe Bidenin hallinnot ovat myöntäneet korona-aikana historiallisen suuria tukipaketteja. Osansa ovat saaneet niin yritykset kuin perheet.

Huhtikuun 2020 jälkeen on myönnetty yhteensä 5,7 biljoonaa dollaria (noin 4 900 miljardia euroa), josta 4,5 biljoonaa (vajaat 3 900 miljardia euroa) on jo käytetty.

Lisäksi kongressi päättää näinä päivinä infrastruktuuri- ja sosiaalipaketista, joka on ainakin 1,75 biljoonan dollarin eli vajaan 1 500 miljardin euron suuruinen.

– Puhutaan yhteensä jopa yhdeksästä biljoonasta. Koskaan aiemmin ei ole ylletty tällaisiin summiin, National Strategies -konsulttiyhtiön toimitusjohtaja Al Gordon sanoo Ylelle.

Gordon on yksi Washingtonin tunnetuimmista “Government Spending” -konsulteista. Heidän työnään on neuvoa, miten julkisrahaan pääsee käsiksi.

Gordon aloitti tutustumisen liittovaltion pykäläviidakkoon jo edellisessä tehtävässään New Yorkin kuvernöörin kansliapäällikkönä. Hän huomasi tuolloin, että amerikkalaiset yritykset eivät löytäneet tukirahojen lähteille, ulkomaalaisista puhumattakaan.

– Liittovaltion hallinto on monimutkainen, hajanainen ja erittäin poliittinen. Rahanlähteitä on kartoitettava järjestelmällisesti. Pitää olla strategia, Gordon kuvailee.

Se on helpommin sanottu kuin tehty.

– Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota, 3 300 piirikuntaa ja yli 20 000 pitäjää, ja näillä kaikilla omat hallintonsa liittovaltion yhteisen hallinnon lisäksi, hän muistuttaa.

Suomalaisten mahdollisuudet kumppanuuksissa

Yhdysvalloissa on jaossa tukirahaa erityisesti viiteen kohteeseen. Alat ovat ilmastonsuojelu, koulutus, terveydenhuolto, liikenne ja kuljetukset sekä turvallisuus.

Gordonin mukaan Bidenin hallinto on osittain jatkanut Trumpin “Amerikka ensin” -politiikkaa, mutta toisaalta se on avoimempi kansainväliselle yhteistyölle.

Niinpä myös suomalaiset voivat yrittää päästä osallisiksi tukirahoista.

– Se kuitenkin edellyttää läsnäloa. Suomalaisilla pitää olla joko oma tytäryhtiö tai paikallinen yhteistyökumppani Yhdysvalloissa. Sen jälkeen mahdollisuudet avautuvat, Gordon sanoo.

Amerikkaan haluavien suomalaisten olisi pidettävä kiirettä. Gordon uskoo, että kongressin parhaillaan käsittelemä tukipaketti jää toistaiseksi viimeiseksi. Valta saattaa vaihtua ensi vuoden vaaleissa.

– Useimmat politiikan tarkkailijat ennakoivat, että republikaanit voittavat takaisin enemmistön edustajainhuoneesta, hän sanoo.

Tällöin Bidenin toimintaedellytykset vaikeutuisivat hänen presidenttikautensa loppuun saakka. Republikaanit torpedoisivat Bidenin hankkeita samalla tavalla kuin demokraatit tekivät 2018 vaalivoittonsa jälkeen Trumpille.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 31.10. klo 23:een asti.

Lisää aiheesta:

Biden hakee kauan odotettua poliittista voittoa – Yhdysvaltain demokraatit lähellä sopua 1 750 miljardin dollarin tukipaketista

Kirjeenvaihtajalta: Bidenin historiallisen infrastruktuuripaketin toteutuminen on käden ulottuvilla – mutta miten kävi ilmastotoimien?