Seinäjoella ja Isossakyrössä käynnistyy tänään kahden viikon mittainen koronarokotuskiertue. Kiertävästä rokotusbussista voi hakea ensimmäisen annoksen tai tehosteen ilman ajanvarausta.

Rokotusbussin palvelut on tarkoitettu ensisijaisesti seinäjokelaisille ja isokyröläisille, mutta ulkopaikkakuntalaisiakaan ei jätetä rokottamatta.

Rokotusbussi on tänään parkkeerattu ensin Kivistön S-marketiin ja sen jälkeen Hyllykallion Prismalle.

– Ei me ketään jonosta käännytetä, jos kauppareissulla joku muukin kuin seinäjokelainen rokotteen haluaa. Tarkoitus on silti ensisijaisesti meidän vastuualueella asuville rokotus antaa, Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä.

Rokotusbussilla pyritään madaltamaan kynnystä hankkia rokote ja sitä kautta nostamaan rokotuskattavuutta.

– Halusimme tehdä rokotuksiin hakeutumisen mahdollisimman helpoksi. Ihmiset voivat nyt vaikka kauppareissulla havahtua, että tuostahan se rokotteen voisi nyt ottaa ilman ajanvarausta ja ilman siirtymistä eri toimipisteeseen.

Kauppareissulla rokotukset kuntoon

Perän mukaan rokotusbussin sijoittamisella kauppojen pihoihin tavoitellaan nyt ennen kaikkea työikäisiä, vielä rokottamattomia ihmisiä.

– Ajattelimme, että juuri kauppojen läheisyydessä on varmuudella ihmisiä liikkeellä. Toinen vaihtoehto olisi mennä esimerkiksi urheilutapahtumiin tai messuille. Kaupoista kuitenkin kiertueen ainakin aloitamme.

Kauppojen pihoissa rokotusbussi toimii myös muistutuksena ihmisille.

– Osaltaan se voi muistuttaa, että tauti ei ole suinkaan ohi. Jos ei heti ehdi rokotetta siinä paikalla ottamaan, niin kenties ajatus herää ajanvaraamiseen tai seuraavaan rokotustapahtumaan menemiseen.

Ennakkoon on vaikea arvioida, kuinka suosituksi rokotusbussi nousee.

– Esimerkiksi Prisman pihassa heti ensimmäisenä päivänä voisi kuvitella olevan paljon potentiaalisia asiakkaita. Sellaista sataa ihmistä päivässä olemme toivoneet ja arvioineet, mutta arvionti on hyvin hankalaa. Ensimmäinen päivä antaa varmasti osaltaan osviittaa, millaisiin määriin saamme tulevina päivinä varautua.

Koronapassi nostanut intoa rokotuksille

Johtava ylilääkäri Perä on tyytyväinen, että jo kertaalleen hiipunut rokotusinto on jälleen kasvamassa.

– Meillä on tavoitteenna edelleen se 80 prosentin rokotuskattavuus. Kun suunnittelimme tätä bussia, niin oli nähtävissä rokotusinnokkuudessa hiipumista. On kuitenkin todettava, että koronapassin käyttöönotto Etelä-Pohjanmaalla on nostanut halukkuutta ihan selvästi.

Rokotuksia voi hakea bussin lisäksi edelleen myös walk in -tapahtumista ilman ajanvarausta. Ajan voi myös varata normaalisti etukäteen terveyskeskuksesta.

Lue myös:

Koronapassi on saanut nuoret aikuiset käymään rokotuksissa, alle 12-vuotiaille ei samaa rokoteannosta kuin aikuisille

Etelä-Pohjanmaalla jälleen korkein päiväkohtainen tartuntalukema koko epidemian aikana – osastonylilääkäri: "Pahoin pelkään, että ennätyslukemat eivät ole vielä tässä"

Ylilääkäri kertoo "pahannäköisistä keuhkokuvista" – nyt nuorin koronapotilas on 12-vuotias Seinäjoen keskussairaalassa

Yökoulusta levinneet koronatartunnat hätkähdyttivät ihmisoikeusjuristin – Martin Scheinin: "Pidän aiheellisena, että asiassa tehdään tutkintapyyntö"