Etelä-Savon joukkoliikenteen maskipakko kevenee suositukseksi.
Marraskuun alusta eli ensi maanantaista alkaen keväällä voimaan tullut "pakko" muuttuu vahvaksi suositukseksi käyttää maskia julkisessa liikenteessä.
Päätöstä perustellaan sillä, että julkisessa liikenteessä koronatartunnan riski on arvioitu matalaksi. Tällaisen arvion on tehnyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ja Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimukset tukevat sitä.
Aiemmin tällä viikolla vastaava päätös tehtiin VR:n junissa ja Helsingin seudun joukkoliikenteessä.
Pohjois-Savon ely-keskus joukkoliikenteen toimivaltaisena viranomaisena asetti hankkimassaan joukkoliikenteessä maskipakon kaikille yli 12-vuotiaille matkustajille kuluvan vuoden maaliskuussa.
Maskittomuus ei kuitenkaan ole ollut peruste estää matkustajan matkaa tai poistaa matkustajaa autosta.