Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) arvioi mahdollisuuksia laajentaa koronapassin käyttöä.

STM:n kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan passin käyttö jatkunee vuodenvaihteen jälkeen.

– Keskustelut THL:n kanssa ovat vaikuttaneet siltä, että he näkevät jatkamisen järkeväksi. Jos ja kun näin on, todennäköisesti tulemme esittämään sitä, että passi olisi käytettävissä myös vuodenvaihteen jälkeen, mikäli välttämättömyysperusteet täyttyvät, Varhila sanoi tiistaina Ylelle.

Passin käytölle vaati jatkoa viimeksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä aiemmin päivällä.

Ryhmä esitti hallitukselle myös koronapassin käytön laajentamista tilanteisiin, joissa rajoituksia ei ole voimassa. Varhilan mukaan ministeriö tarkastelee, voitaisiinko passin käyttöä perustella tilanteissa, joissa nähdään suuri tartuntojen riski, mutta rajoitukset eivät ole päällä.

Esimerkiksi viikonloppuna järjestettävillä Helsingin kirjamessuilla olisi valmius ottaa koronapassi käyttöön, mutta nykytilanne ei sitä salli. Tapahtumateollisuuden mukaan alalla olisi halukkuutta ottaa koronapassi käyttöön omatoimisestikin.

Varhila topputtelee sitä, että koronapassin käyttöä olisi ylipäätään mahdollista laajentaa nopeasti.

– Mietin myös, onko tilanne alueilla sellainen, että kokoontumisrajoituksia pitäisi joiltain osin laittaa mahdollisesti päälle. Ovatko ne välttämättömiä, jolloin koronapassilla voisi osallistua tapahtumiin. Mutta alueiden pitää tämä itse arvioida, Varhila vastaa.

Varhilan mukaan siihen ei ole varmaa vastausta, voitaisiinko passia vaatia, vaikka rajoituksia ei ole voimassa.

– Siinä on riski, miten katsotaan, että tapahtumajärjestäjä kohtelee asiakkaita yhdenvertaisesti. Voi olla riski, että joku valittaa tuomioistuimeen, ja vasta tuomioistuimen päätös ratkaisee voiko näin menetellä ja valikoida asiakkaita ilman säädösperustetta, Varhila sanoo.

Koronapassin käyttöä voisi laajentaa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä katsoo koronapassin käytön olevan tarpeellista myös vuodenvaihteen jälkeen.

Koronaryhmän jäsenen, HUSin johtajaylilääkärin Jari Petäjän mukaan koronapassia kannattaa käyttää vielä pitkään, sillä tautikin tulee jatkumaan.

– Koronapassin lakipohjan poistuminen vuodenvaihteessa olisi tavattoman haitallista. Tauti jatkuu ja kaikki ne syyt, joita varten passi on perustettu, tulevat jatkumaan pitkälle tulevaisuuteen, Petäjä sanoo.

Koronapassin käyttöä voisi myös laajentaa.

– Koronapassin laajennuksen yhteydessä puhutaan siitä, voisiko yrittäjä tai tapahtumajärjestäjä ottaa oma-aloitteisesti passin käyttöön ilman, että toimintaan on jo kohdistunut rajoituksia.

Varhila: Rokotevelvollisuus vaikuttaa vaikealta säätää

Ryhmä niin ikään esitti hallitukselle, että sosiaali- ja terveystoimen henkilöstön tulee olla rokotettuja esimerkiksi ympärivuorokautisen hoidon hoivakodeissa.

– Tällä hetkellä on tiedossa tilanteita, joissa rokottamaton työntekijä on ollut alkuperäisenä tartunnanlähteenä ja valitettavasti sairaus on levinnyt osastolle. Esimerkiksi tehostetun hoivan asiakas, joka ei pysty vaikuttamaan, kenen kanssa on, tai suojautumaan, on saanut tartunnan, perusteli Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

STM:n kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan huoli on aiheellinen, mutta käytännössä rokotevelvollisuuden säätäminen on osoittautunut hankalaksi.

– Rokotevelvollisuuteen menemistä selvitimme etenkin rakennustyömaiden osalta elokuussa, ja ainakin silloin vaikutti todella vaikealta säätää se, että työntekijällä olisi velvollisuus ottaa rokote. Tämä vaatii meiltä jatkoselvitystä, miten tilanne nähdään, ja voitaisiinko hyödyntää koronapassia, sanoo Varhila.

Koronatartuntojen määrät pääkaupunkiseudulla ovat koronakoordinaatioryhmän mukaan liian korkealla, mutta tilanne on toistaiseksi stabiili. Uusia rajoituksia ei siksi tiistaina annettu.

Kirsi Varhila toivoo, että tilannetta on tarkasteltu joka kantilta.

– On luotettava siihen, että he ovat arvioineet välttämättömyyden ja nimenomaan katsoneet sairaanhoidon kantokykyä ja kapasiteettia sekä ilmaantuvuutta. Ilmaantuvuus on se, joka näkyy parin viikon viiveellä sairaalahoidossa.

Juttua päivitetty 26.20. kello 18.33: Täydennetty lisää Kirsi Varhilan kommentteja; kello 20.33 lisätty HUSin johtajaylilääkärin Jari Petäjän kommentit.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 27.10. klo 23:een asti.