Janakkalassa toimivat soitinrakentajat ovat löytäneet uutta asiakaskuntaa, kun korona kuristi ammattimuusikoiden työ- ja soitinhankintamahdollisuuksia. Rumpujen ja kitaroiden rakentajat kertovat, että soitinkauppa on selvinnyt harrastajasoittajien ansiosta.
Itselle räätälöidyt soittimet ovat kiinnostaneet jo pidempään etenkin nuorempia harrastajia. Soitinrakentaja Pekka Helanen Kumu Drums Oy:stä arvioi, että korona-aikana ihmisillä on ollut aikaa soittamiselle, ja nyt he sitten toteuttavat haaveensa.
– Tämä on ollut selkeä ilmiö. Jotkut ovat jo pitkään haaveilleet, että saisivat Kumut hommattua ja ovat tilanneet setin. Ehkä on tällaisiakin tapauksia, että ollaan tehty aiemmin ulkomaanreissuja ja nyt kun ne on jäänyt tekemättä, niin on ollut pesämunaa hankkiakin uusia soittimia, Helanen pohtii.
Myös Juha Ruokangas Ruokangas Guitars -yhtiöstä on törmännyt samaan ilmiöön. Ruokakankaan mielestä nuoremman sukupolven soittajia ei aina enää puhuttele se, että pitäisi olla samanlainen soitin kuin Jimi Hendrixillä.
– Trendi on muuttunut, että halutaan itselle räätälöity soitin, Ruokangas sanoo.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.