Valtaosa Lappajärven tartuntaketjun koronavirustartunnoista on jäljitettävissä yökouluun, joka järjestettiin yhteiskoulun 4.–6. -luokkalaisille torstaina ja perjantaina lokakuun 14. ja 15. päivä. Seuraava viikko oli syyslomaviikko.
Lue lisää: Lappajärven koronatilanne heikkenee vauhdilla – ilmaantuvuusluku on jo yli 1 700: "Tilanne on vakava ja hurja, ja ymmärrämme hyvin, jos lasta ei haluta kouluun laittaa", toteaa sivistysjohtaja
Pienessä kunnassa Etelä-Pohjanmaalla on todettu runsaan viikon aikana 60 koronavirustartuntaa. Kunnan alueella ilmaantuvuusluku on peräti 1 706 sataatuhatta asukasta kohden.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä oli siirrytty koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen saman viikon maanantaina 11. lokakuuta. Lappajärven vt. peruspalvelujohtaja Jaakko Anttilan mukaan yökoulun järjestäminen tuntui silloin turvalliselta.
– Tilanne oli silloin erilainen kuin se on nyt kymmenen päivää myöhemmin. Emme halua syyllistää ketään. Tämä on maailmanlaajuinen pandemia, ja koulut ovat olleet puolitoista vuotta rajoitetussa toiminnassa.
Anttilan mukaan täytyy ottaa huomioon, että yökoulu on alkanut torstai-iltana. Viisi päivää sitä ennen Etelä-Pohjanmaa oli vielä perustasolla.
– En tiedä olisiko koulun johdon pitänyt Nyrkkiä paremmin osata arvioida tilannetta ja että se on menossa näin huonoon suuntaan. Jos koulun johdosta olisi saman viikon keskiviikkona kysytty pandemiajohtoryhmältä, niin ehkä asia olisi otettu harkintaan. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että pandemiaryhmä olisi yökoulun järjestämisen kieltänyt.
Koronaepidemian aikana luokkien ryhmähenkeä ei ole paljon päästy kehittämään, Anttila painottaa.
– Tällaisiin asioihin täytyy myös kiinnittää huomiota. Nyt sattui käymään näin.
Epidemia on viime päivinä kuormittanut merkittävästi alueen sairaalaa. Osastonylilääkäri Raimo Jokisalo kertoi tiistaina, että sairaalahoidossa on tällä hetkellä kolme alle 20-vuotiasta. Heistä nuorin on 12.
Lue lisää: Ylilääkäri kertoo "pahannäköisistä keuhkokuvista" – nyt nuorin koronapotilas on 12-vuotias Seinäjoen keskussairaalassa
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun keskiviikkoon 27.10. kello 23 saakka.