Soite sai viime viikon lopulla kaksi hyvää uutista, jotka helpottavat suuresti sen taloudenpitoa.
Sosiaali- ja terveysministeriö ilmoitti torstaina ohjauskirjeessään Soitelle, että valtio maksaa koronatukia myös ensi vuonna. Soite sai myös omistajakunniltaan lupauksen, että Soite saa kunnille tarkoitetut koronatuet tänä vuonna käyttöönsä.
Tälle vuodelle tulevan noin 10 miljoonan euron potin ansiosta Soite tekee ylijäämäisen tuloksen, eikä sen tarvitse pyytää kunnilta lisärahaa.
Ensi vuodelle on arvioitu tulevan noin 2,4 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa sitä, että Soite pitäytyy ensi vuodelle suunnitellussa budjettiraamissa eli kustannukset nousevat 3,2 prosenttia tästä vuodesta. Soite oli jo esittämässä kunnille raamin nostamista 4,1 prosenttiin.
Tarkkoja arvioita koronatukien määrästä ei voi vielä tehdä. Tuet perustuvat jatkossa muun muassa koronatestien, -rokotusten ja -jäljityksen määriin sekä hoitopäiviin.
Soiten toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi päätti tänään esittää Soiten hallitukselle ensi vuodelle henkilökunnan palkitsemisjärjestelmää. Tarkoitus on tehdä ensin henkilöstöjärjestöjen kanssa selvitys, millainen palkitseminen olisi hyvää. Hallitus jatkoi maanantaina ensi vuoden talousarvion laadintaa, asialistalla olivat etenkin investoinnit ja henkilöstösuunnitelma.