Tuntematon nainen on jakanut koronarokotevastaisia esitteitä nuorille Kotkan Karhulassa.

Nainen oli seissyt ainakin toissa viikon torstaina Karhulan koulun pihalla oppituntien aikana ja antanut esitteen koulurakennukseen saapuvalle nuorelle. Nuoren mukaan nainen oli jättänyt esitteitä myös koulun rappusille.

Kaksipuolinen A4-kokoinen esite sisältää koronarokotteen vaarallisuutta ja kyseenalaisuutta koskevia väitteitä lähdeviitteineen.

Karhulan koulun rehtori Jarmo Kolu ei ollut tietoinen tapahtumista ennen Ylen yhteydenottoa. Kolu kertoo, että hän aikoo tiedottaa koulun henkilökuntaa asiasta. Jos tapaus toistuu, asiasta on keskusteltava opetustoimen johdon kanssa tarkemmin.

Rehtorin mukaan koulussa ei ole koskaan ennen ollut vastaavaa tilannetta. Jos koulun alueella on vieras henkilö, henkilökunta voi kysyä, mikä on vierailun tarkoitus. Opiskelun on oltava aina turvallista.

– Koulu on julkinen tila, ja opetusta saa tulla seuraamaan. Pelkkä ajanvietto ei ole sallittua.

Luvatta oleileva voi syyllistyä rikokseen

Komisario Riku Jäderholm Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että hänen tietoonsa ei ole tullut vastaavia tapauksia.

Jäderholm kertoo, että koulussa ja sen alueella ei saa jakaa materiaalia ilman koulun lupaa. Jos on selvää, että oppilaiden ja opiskelijoiden mielipiteisiin yritetään vaikuttaa, pääsy koulun alueelle voidaan kieltää etukäteen.

– Häiritsevästi ja epäasiallisesti käyttäytyvää henkilöä voidaan pyytää poistumaan koulusta tai koulun pihalta. Jos henkilö ei noudata poistumiskäskyä, koulu voi ottaa yhteyttä poliisiin.

Luvatta koulun alueella oleva henkilö voi Jäderholmin mukaan syyllistyä julkisrauhan rikkomiseen. Koulut ja usein myös niiden aidatut pihat ovat julkisrauhalla suojattuja paikkoja, eli asiaton oleskelu ei ole niissä sallittua.

Julkisrauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon tai enintään 6 kk vankeuteen. Vähäistä haittaa aiheuttanutta tekoa ei pidetä julkisrauhan rikkomisena.

"Laittakaa paperinkeräykseen"

Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo, että heidän tietoonsa on tullut muitakin hajanaisia tapauksia, joissa on yritetty vaikuttaa koronarokotteen ottamiseen nuorten ja lasten kautta. Törkeitä tapauksia ei ole tiedossa Kymenlaakson alueelta.

Mäntymaa kertoo, että yleisesti ottaen rokotevastaisten henkilöiden argumentit ovat sellaisia, ettei terveydenhuollon ammattilainen voi allekirjoittaa niitä. Paras paikka rokotevastaisille esitteille on Mäntymaan mukaan paperinkeräys.

– Näihin rokotevastaisiin juttuihin ei kannata lähteä mukaan. Nyt ei ole tullut mitään uutta esille rokotteiden turvallisuuteen liittyen. Rokotukseen kannattaa hakeutua nyt jos koskaan, jos se on jäänyt.

Myös muualla Suomessa on ollut samanlaisia tapauksia. Esimerkiksi Turussa turvauduttiin poliisin apuun ja Helsingissä otettiin kiinni kolme henkilöä elokuussa, kun koululaisia rokotettiin.