Kolmatta koronarokoteannosta on jaettu Etelä-Savossa jo tuhansia.
Pelkästään Essoten alueella kolmas rokoteannos on annettu yli kahdelle tuhannelle henkilölle. Sosterin alueella ei ole tarkkoja lukuja kolmannen rokoteen saaneista, mutta kiinnostus on ollut hyvää.
Tähän mennessä kolmansia rokoteannoksia on jaettu pääasiassa sote-työntekijöille, palvelutaloissa asuville ja immuunipuuteisille henkilöille.
THL:n ohjeen mukaan rokotteita voi nyt jakaa myös laajalle osalle riskiryhmäläisiä, mikäli edellisestä rokotuksesta on kuusi kuukautta aikaa.
– Kolmansia koronarokotuksia on annettu jo useita viikkoja ensilinjan sote-työntekijöille ja palvelutaloihin, niille jotka ovat saaneet rokotteet lyhyellä 3-4 vkon välillä. THL:n päivitettyä ohjeensa, aloitettiin myös siinä lueteltujen ryhmien rokotukset, kertoo Sosterin johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen.
Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström uskoo, että marras–joulukuussa määrät selkeästi suurempia, kun useammilla ihmisillä toisesta rokotteesta tulee kuluneeksi kuusi kuukautta.