Virologi Essi Korhosen työpäivä alkaa "avaruuspuvussa" Viikissä sijaitsevassa Helsingin yliopiston laboratoriossa.

Kun muualla maailmassa koronaviruksesta yritetään päästä eroon, täällä virusta suorastaan kasvatetaan lisää.

– Laboratoriotyö on raskasta, koska suojapuku hiostaa, eikä tunteihin pääse juomatauolle tai vessaan, Korhonen kertoo myöhemmin.

Viime aikoina helsinkiläiset virologit, kuten kollegansa ympäri maailmaa, ovat keskittyneet tutkimaan pandemian aiheuttaneen Sars-Cov-2-koronaviruksen eri variantteja. Viikissä on myös testattu koe-eläimillä, miten suomalainen nenäsumutteena annosteltava koronarokote toimii.

Korhonen työskentelee tutkimushankkeessa, jossa selvitetään, millaisia koronaviruksia ja muita viruksia löytyy suomalaisista ja kenialaisista lepakoista.

Joskus virus voi päästä karkuun

Korhosella ei ole varaa virheisiin, sillä teoriassa hän voi itsekin sairastua joistain tutkimistaan viruksista. Viikin laboratorio on turvatasoa kolme.

Kaikista riskialttiimpia tutkimuksia tehdään turvatason neljä laboratorioissa, joita on vain joitakin kymmeniä koko maailmassa. Yksi niistä sijaitsee Kiinassa Wuhanin virologian instituutissa, joka tutkii lepakoiden koronaviruksia.

Ensimmäiset koronatartunnat havaittiin juuri Wuhanissa vuoden 2019 loppupuolella. Suurin osa tutkijoista arvioi, että pandemia olisi saanut alkunsa luonnon lepakoista. Laboratorio-onnettomuutta pidetään toisena vaihtoehtona.

Kun Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump sanoi keväällä 2020, että pandemia sai alkunsa wuhanilaisesta laboratoriosta, väite leimattiin aluksi salaliittoteoriaksi.

Se ei ole kuitenkaan hatusta vedetty idea, että vaarallinen virus voisi karata laboratoriosta, koska niin on käynyt ennenkin ja vieläpä Kiinassa.

Tunnetuin epäilty laboratoriokarkulainen on Moskovan influenssa, joka riehui vuonna 1977. Moskovalaista pidetään yleisesti laboratoriosta peräisin olevana viruksena, kertoo videopuhelussa virologian professori Kalle Saksela Helsingin yliopistosta.

Sakselan mukaan on osoitettu, että moskovalainen oli käytännössä identtinen sellaisten virusten kanssa, joita oli maailmassa parikymmentä vuotta aikaisemmin. Tällä perusteella on ilmeistä, että jokin aiemmin pakastettu virus oli päässyt karkaamaan laboratoriosta. Luonnossa virus olisi muuttunut 20 vuodessa.

– Vaikka Moskovan influenssa nimensä mukaan levisi Neuvostoliitosta, niin ilmeisesti Kiinassa oli tehty jossakin rokotetutkimusta. Epäillään, että se oli sieltä peräisin, Saksela sanoo.

Myös Sars-koronaviruksen tiedetään karanneen jopa viisi kertaa laboratoriosta. Alkuperäinen Sars-epidemia sai alkunsa vuonna 2002. Epidemian jälkeen Kiinassa, Taiwanissa ja Singaporessa havaittiin muutamia Sars-tapauksia. Ne yhdistettiin laboratorioihin, joissa virusta oli tutkittu.

Wuhanissa suunniteltiin riskialttiita kokeita

Syyskuussa koronapandemian alkuperään liittyvä pohdiskelu sai uuden käänteen.

Silloin paljastui, että yhdysvaltalainen tutkimusjärjestö EcoHealth Alliance ja Wuhanin virologian instituutti kumppaneineen olivat suunnitelleet riskialttiita koronavirustutkimuksia vuonna 2018.

Asia selvisi julkisuuteen vuodetusta apurahahakemuksesta, jonka EcoHealth oli tehnyt Yhdysvaltain asevoimien tutkimusorganisaatio Darpalle. Hakemuksen sai haltuunsa ja julkaisi vapaaehtoisista tutkijoista koostuva tutkimusryhmä Drastic, joka pyrkii selvittämään koronapandemian alkuperän.

Asiakirjasta ovat uutisoineet muun muassa lehdet The Telegraph ja The Atlantic sekä uutissivusto The Intercept.

Hakemuksen mukaan EcoHealthin johtama tutkimusryhmä halusi muokata lepakoiden koronaviruksia, jotta ne tarttuisivat helpommin ihmisiin.

Tutkijat aikoivat lisätä lepakon koronaviruksiin pienen piikkiproteiinin osasen, joka lisää viruksen kykyä tarttua ihmisen soluihin. Kokeissa olisi käytetty geenimuokattuja hiiriä, joille on lisätty ihmisen geenejä.

Professori Kalle Saksela toteaa, että lepakoissa on valtava määrä koronaviruksia, jotka odottavat pääsyään ihmiskuntaan. Hänen mukaansa tutkimuksen kautta olisi hyvä ymmärtää, millaisia muutoksia lepakoiden viruksiin pitää tulla, jotta ne ovat uhka ihmiselle.

– Jos tällaisia ruvetaan kokeellisesti tutkimaan laboratoriossa, niin siihen sisältyy riskejä, Saksela sanoo.

Saksela korostaa puhuvansa yleisellä tasolla eikä ota kantaa vuotaneeseen apurahahakemukseen.

Tutkija: "Onneksi säätely toimi"

EcoHealth Alliance tavoitteli runsaan 14 miljoonan dollarin rahoitusta tutkimushankkeelle. Darpa kuitenkin hylkäsi hakemuksen, koska siitä muun muassa puuttui riittävä riskiarvio.

– Hakemuksessa on elementtejä, jotka kuuluikin jäädä rahoittamatta. Se on ensimmäinen ajatus, että säätely on toiminut, sanoo uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistosta.

Virusten tahallista muokkaamista vaarallisemmiksi kutsutaan riskialttiiksi gain of function -tutkimukseksi.

EcoHealthin ehdottama tutkimus sisälsi riskialttiita osia ja sen mahdollisia löydöksiä olisi potentiaalisesti voitu hyödyntää bioaseen kehittämisessä, Sironen arvioi.

Tällainen tutkimus on erittäin tarkkaan säädeltyä. Kansainväliset sopimukset kieltävät biologisten aseiden kehittämisen ja valmistamisen. Bioaseilta suojautumiseen liittyvä tutkimus on sallittu.

Joukkotuhoaseuhkien torjumisen puolesta työskentelevän amerikkalaisen Nuclear Threat Initiative -järjestön mukaan ongelmana on rajanveto bioaseiden kehittämiseen ja bioaseilta suojautumiseen tähtäävän tutkimuksen välille. Molemmissa tutkimusohjelmissa käytetään samoja laitteita ja tekniikoita.

Vuodetussa hakemuksessa yhdysvaltalaiset ja wuhanilaiset tutkijat suunnittelivat levittävänsä muokattuja koronaviruksen piikkiproteiineja lepakkoluolaan Yunnanin maakunnassa Kiinassa.

Tutkijoiden tavoitteena olisi ollut rokottaa luonnon lepakkopopulaatioita sellaisia viruksia vastaan, jotka pystyisivät tarttumaan ihmisiin.

Villieläinten rokottaminen ei sinänsä ole uusi asia, mutta Sirosen mukaan tällaisia kokeita on tehty hyvin vähän lepakoilla. Hän pitää tätä osuutta yhtenä ongelmakohtana hakemuksessa.

Pandemian alkuperä yhä tuntematon

Julkisuuteen vuotanut EcoHealth Alliancen apurahahakemus ei ole todiste siitä, että pandemian aiheuttanut koronavirus Sars-Cov-2 olisi peräisin laboratoriosta.

Silti asiakirja todistaa, että tutkijat halusivat muokata koronaviruksia helpommin ihmisiin tarttuviksi Wuhanin virologian instituutissa.

Jo aiemmin julki tulleiden tietojen mukaan EcoHealth ja wuhanilaislaboratorio olivat muokanneet lepakoiden koronaviruksia. Osa niistä pystyi tarttumaan hiiriin, joille oli lisätty ihmisen geenejä. Esimerkiksi Yhdysvaltain terveysvirasto NIH oli rahoittanut näitä tutkimuksia.

NIH:n varapääjohtaja Lawrence A. Tabak myönsi epäsuorasti lokakuussa edustajainhuoneen valvontakomitean jäsenelle osoittamassaan kirjeessä, että terveysviraston rahoituksella oli tehty gain of function -tutkimusta Wuhanissa.

Tabakin mukaan "rajatussa kokeessa" havaittiin, että muokatulla lepakon koronaviruksella tartutetut hiiret sairastuivat vakavammin kuin muokkaamattomalla viruksella tartutetut. Tabak syytti EcoHealthia siitä, että järjestö ei ollut ilmoittanut tutkimuksen tuloksista vaaditulla tavalla.

Tabak painotti, että viraston rahoituksella tutkitut lepakon koronavirukset olivat geneettisesti hyvin erilaisia kuin Sars-Cov-2, eivätkä ne voineet olla koronapandemian alkuperä.

Toisaalta viime aikoina on löytynyt uusia todisteita, jotka viittaisivat koronapandemian luonnolliseen alkuperään.

Sironen kertoo, että muutama viikko sitten julkaistun tutkimuksen mukaan Laosista on löytynyt lepakoilta koronavirus, jolla oli lähes identtinen piikkiproteiini kuin Sars-Cov-2:lla.

Sirosen mukaan pandemian alkuperästä ei kuitenkaan ole riittävästi todisteita, koska Sars-Cov-2:sta ei ole toistaiseksi löytynyt luonnosta.

– Nyt on löydetty piikkiproteiini. Vielä pitäisi löytää, missä eläinlajissa koko virus on ollut ja mistä se olisi ihmiseen hypännyt.

Virustutkimus auttaa suojelemaan terveyttä

Vaikka maailmalla on suunniteltu hurjia koronaviruskokeita, Tarja Sirosen mukaan viruksia täytyy tutkia monin eri keinoin, jotta ihmiskunta voi varautua seuraaviin pandemiauhkiin.

Hänen mukaansa virologiaan kuuluu virusten muokkaaminen ja sellaista tutkimusta tehdään paljon, myös Suomessa. Muokkausten avulla tutkijat pyrkivät selvittämään, miten viruksen ominaisuudet muuttuvat.

– Kun tutkitaan erilaisia viruksia, niin virusten genomia saatetaan muokata ja katsoa, miten kyseinen mutaatio vaikuttaa esimerkiksi viruksen rakenteeseen tai viruksen muihin ominaisuuksiin, Sironen sanoo.

Virusten muokkaamiseen liittyy paljon eettisiä kysymyksiä. Sirosen mukaan virologit joutuvat jatkuvasti pohtimaan, millainen tutkimus auttaa aidosti suojelemaan ihmisten tai eläinten terveyttä.

Hän sanoo, että biosuojalaboratoriossa voi tehdä vaarallistakin tutkimusta hyvin suunniteltuna ja hallittuna.

– Jos kaikkia riskejä ei voi hallita, niin sitten niitä kokeita ei voi tehdä.

Virustutkimuksen yksi tärkeistä tavoitteista on kehittää uusia lääkkeitä ja rokotteita tauteja vastaan.

Esimerkiksi koronarokotteet saatiin kehitettyä nopeasti, koska tavallista nuhaa aiheuttavia koronaviruksia oli tutkittu perusteellisesti, kertoo virologian professori Kalle Saksela.

– Oli kullan arvoista, että meillä oli aiempaa tietoa näistä ei-vaarallisista, vähemmän kiinnostavista viruksista, Saksela sanoo.

Saksela johtaa suomalaisen nenäsumutteena annosteltavan koronarokotteen kehitystä.

Hänen mukaansa virusten perustutkimus on tärkeää, koska ikinä ei voi tietää, mille tutkimuslinjoista on tulevaisuudessa soveltava tarve ihmiskunnan suojaamisessa.

Voisiko suomalaisesta lepakosta löytyä pandemiavirus?

Viikin turvalaboratoriossa työ lepakoiden ja jyrsijöiden kantamien uusien mahdollisten taudinaiheuttajien tunnistamiseksi jatkuu.

Apulaisprofessori Tarja Sironen kertoo, että toistaiseksi he eivät ole löytäneet suomalaisesta lepakosta yhtään koronavirusta, joka voisi tarttua ihmiseen tai muihin lajeihin.

Pääasiassa epidemioita aiheuttavat koronavirukset tulevat Aasiassa elävistä rhinolophus-suvun lepakoista eli hevosenkenkäyököistä.

Tieteellä ei ole vielä siihen vastausta, voisiko suomalaisesta lepakosta ylipäänsä löytyä uusi pandemiavirus. Tämä on yksi kysymyksistä, joihin Sironen etsii vastausta tiiminsä kanssa.

Sironen kertoo, että hänen tutkimusryhmänsä tavoitteena on oppia tunnistamaan suoraan viruksen genomista tunnusmerkkejä, joiden perusteella voisi havaita mahdollisen taudinaiheuttajan.

– Meidän täytyy tutkia paljon laboratoriossa sitä, miten virukset eroavat toisistaan. Pitkä tie on edessä. Mutta ajatuksena on, että tietäisimme, mihin viruksiin pitää varautua jatkossa.

Voit keskustella aiheesta 31.10.2021 kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

The Intercept: Wuhanin laboratoriossa tutkittiin ja muunneltiin lepakoiden koronaviruksia – Yhdysvaltain rahoituksella

Sähköpostit paljastavat: Tutkija varoitti varhain Yhdysvaltain korona-asiantuntija Anthony Faucia, että virusta on mahdollisesti muokattu