Influenssakaudella 2017–2018 tautia oli liikkeellä paljon. Lapin sairaanhoitopiirissä influenssan vuoksi joutui sairaalahoitoon 246 potilasta.
Koronapandemian mukanaan tuomat turvavälit, maskien käyttö ja tapaamisten rajoittaminen saivat aikaan sen, että viime influenssakaudella yksikään potilas ei joutunut influenssan takia sairaalahoitoon.
– Tämä osoittaa, että influenssa aiheuttaa merkittävän riskin sairaalakapasiteetille. Jos vertaamme asiaa vaikkapa koronaan, vajaa 60 koronapotilasta on joutunut koko puolitoista vuotta kestäneen pandemian aikana sairaalahoitoon, Broas kertoo.
Influenssa voi iskeä nyt ärhäkkäästi, koska immuniteetti on heikentynyt
Kun moni jättää koronarokotusten edetessä maskin kotiin ja ihmiset eivät rajoita tapaamisia samalla tavalla kuin pahimpaan korona-aikaan, Broaksen huoli on, että influenssaa tulee esiintymään todennäköisesti aiempaa enemmän. Tauti voi myös olla aiempaa voimakkaampi.
– Influenssatartunnoissa on ollut tässä välissä selkeä tauko, joten ihmisten immuniteetti influenssavirukselle ei välttämättä ole sama kuin se olisi ollut, jos influenssaa olisi ollut liikkeellä normaaliin tapaan. Ilman rokotetta influenssa voi olla nyt tavanomaista ärhäkkäämpi, hän sanoo.
Broas suosittelee ihmisiä ottamaan influenssarokotteen. Rokotuksen voi ottaa myös toisen tai kolmannen koronarokotuksen yhteydessä ilman pelkoa suurista sivuoireista, hän sanoo.
- Ihmisille annetaan kaiken aikaa useampia rokotteita yhtä aikaa. Esimerkiksi kurkkumätä–jäykkäkouristus–hinkuyskä -rokote on sellainen. Eli ilman muuta influenssa- ja koronarokotteen voi turvallisesti ottaa yhtä aikaa, hän sanoo.
Influenssarokotteita on Broaksen mukaan valtakunnallisesti hyvin tarjolla.
Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.