Päijät-Sote suosittelee kolmatta koronarokotetta 60 vuotta täyttäneille. Lisäksi kolmatta rokotetta tarjotaan laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tällä tarkoitetaan henkilöitä, joilla on vaikealle koronavirustaudille voimakkaasti altistava sairaus tai tila.
Rokoteaikojen varaaminen onnistuu viikosta 43 lähtien ja Päijät-Sote tiedottaa varausten alkamisesta vielä erikseen.
Kolmas rokotus annetaan aikaisintaan puolen vuoden kuluttua toisesta rokotuksesta. Kuuden kuukauden annosväli täyttyy lähiviikkoina pienellä osalla toisen rokoteannoksen saaneita. Kolmas rokotuskierros toteutetaan siten, ettei se hidasta ensimmäisen ja toisen annoksen rokotustahtia.
THL:n mukaan kolmas annos parantaa edellä mainittujen ryhmien heikentynyttä suojaa sekä tartunnalta että koronavirustaudin vakavalta versiolta. Kolmantena rokotteena annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toisessa rokoteannoksessa, ellei sille ole lääketieteellistä estettä.
Myös niille iäkkäille ja vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville, jotka ovat sairastaneet koronataudin ja saaneet yhden annoksen koronarokotetta, suositellaan tehosteena toista rokoteannosta.
Tällöin myös toisen rokoteannoksen voi antaa aikaisintaan kuusi kuukautta joko koronatartunnan tai edellisen rokoteannoksen jälkeen, sen mukaan kumpi on ollut viimeisin.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.