Pirkanmaan koronatilanne junnaa nyt paikallaan. Tartuntoja on edelleen runsaasti. Esimerkiksi viime viikolla todettiin 367 tartuntaa, ja edellisellä viikolla määrä oli lähes sama.

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on viimeisen viikon ajan ollut hoidettavana noin parisenkymmentä koronapotilasta.

– Meillä on kaiken aikaa potilaita sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa. Mutta isoa nousua tai laskua ei olla nähty, sanoo TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Muita hoitotoimenpiteitä sairaalassa ei ole tarvinnut siirtää koronapotilaiden takia.

Pirkanmaalaisista yli 12-vuotiaista neljäsosa on ilman täyttä rokotussuojaa. Tämä näkyy myös sairaalassa, jossa vaikeimmat tapaukset ovat olleet kokonaan rokottamattomia.

– Kaikista iäkkäimmissä potilaissa on myös sellaisia, joilla on rokotteet. Mutta onneksi heille ei näytä kehittyneen vakavia tautimuotoja, Sand sanoo.

Koronan kanssa eletään vielä pitkään

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia useille väestöryhmille. Myös Sand pitää kolmatta rokotetta tarpeellisena 60-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

– Kaikista selkeimpien riskiryhmien osalta rokotukset ovat meillä jo käynnissä. Ja tietysti, kun hanat avataan, tehdään se niin nopeasti kuin mahdollista. Toivon, että ihmiset ottavat kolmannenkin rokotteen nopeasti heti, kun niitä pystytään antamaan.

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla nyt samaa luokkaa kuin koko maassa keskimäärin. Maakunnassa ollaan taudin kiihtymisvaiheessa eikä esimerkiksi koronapassin käyttöä vaadita. Juhani Sandin mielestä rajoitusten kiristäminen ei tässä tilanteessa ole tarpeen.

– Pirkanmaan pandemiaryhmässä olemme olleet varovaisia ja esimerkiksi suositelleet maskin käyttöä edelleen. Koronapassi on hyvä työkalu, jota voidaan meilläkin tarvita myöhemmin. Ja yksityisessä toiminnassa sen käyttöä voi harkita jo ennen sitä.

Koronan kanssa tarvitaan edelleen pitkää pinnaa, koska se ei ole vielä katoamassa mihinkään.

– Se on varjostamassa pikkujoulukautta, talvea ja vielä ensi kevättäkin. Olisi hyvä oppia elämään sen kanssa. Pikkujouluja voidaan kyllä järjestää, mutta kannattaa kiinnittää huomiota, missä muodossa.

Lue myös:

Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 20.12.2021

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.