Teho-osastoilla hoidetaan vakavimmat koronatapaukset. Turun kaupunginsairaalan lisäksi TYKSin ERVA-alueen muissa sairaaloissa kuten Vaasan ja Satakunnan sairaaloissa on sekä keskussairaala- että tehohoitoa tarvitsevia potilaita, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Hän vakuuttaa, että koronapotilaat eivät aiheuta tartuntavaaraa tavallisilla osastoilla. Kaupunginsairaalan potilaat ovat eristyksissä tai omassa koronakohortissaan.
– Kun potilas on sairastanut koronaa tietyn ajan, eikä enää eritä koronavirusta, eristys voidaan purkaa. Potilaan hoito on silloin henkilökunnan kannalta helpompaa. Aina kun tartuntariski on olemassa, potilaat ovat eristyksissä.
Pietilä myöntää, että tartuttava potilas voi olla muiden potilaiden joukossa, jos hänen tautiaan ei ole huomattu. Näin on käynyt kuitenkin melko harvoin.
Tilanne hieman parempi kuin pari viikkoa sitten
Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo, että koronatilanne on hieman parempi sairaalahoidon kannalta kuin muutama viikko sitten.
Teho- ja vuodeosastoilla on potilaita, mutta heidän määränsä on puolittunut parin viikon takaiseen tilanteeseen verrattuna. Esimerkiksi TYKSin teho-osastolla on 4–6 potilasta, sillä osan eristys on voitu purkaa. Vuodeosastolla on kuusi potilasta.
– Tarvittaessa joudumme yhä siirtämään muuta kirurgiaa, mutta sitä tehdään päiväkohtaisen arvion mukana muutenkin. Varaamme myös tilaa teho-osastolla muun muassa liikenneonnettomuuksien uhreille.
Lisäksi TYKSissä varaudutaan parhaillaan pikkulasten RS-virusepidemiaan. Ruotsista saatujen tietojen mukaan se on tavanomaista vaikeampi, eli hengitystieinfektiot tulevat lisääntymään muistakin syistä kuin koronan vuoksi.
– Lapsia ei koronan vuoksi sairaalassa ole. Korona on lapsilla yleensä lieväoireinen ja vakavampi tauti iäkkäillä ihmisillä.
Pietilä painottaa, että sairaalassa hoidettavista enemmistö on rokottamattomia.
– Viime viikolla täysin rokottamattomalla oli yli 40-kertainen riski joutua potilaaksi verrattuna täydellisen rokotussarjan saaneisiin. Iäkkäiden, rokotettujen kuolleisuus koronaan on romahtanut verrattuna siihen aikaan, kun rokotteita ei ollut vielä saatavilla, kertoo Pietilä.