Poliisiammattikorkeakoulussa on oltu opintoasianpäällikkö ja ylikomisario Jyrki Haapalan mukaan huolissaan siitä, miten säästöuutiset vaikuttavat intoon hakea alalle. Mitään merkkiä innon laantumisesta ei kuitenkaan ole.
– Korona-aikana hakijamäärät eivät nyt ole räjähtäneet, mutta lisääntyneet huomattavasti.
Tampereella toimivan Poliisiammattikorkeakoulun pääsykokeisiin tuli viime viikolla noin 700 hakijaa. Huonoimpina aikoina paikalle on tullut Haapalan mukaan nelisensataa toiveikasta.
Elokuussa alkavaan suomenkieliseen koulutukseen otetaan korkeintaan sata opiskelijaa. Hakujakso päättyy 30. marraskuuta.
Elämänmuutos on yksi syy hakea poliisiksi
Yksi syistä hakeutua alalla on myös alanvaihto. Heta Komulainen opiskelee nyt toista vuotta poliisiksi, vaikka taustalla on jo opettajan ammatti.
Hänellä oli kaipuu tehdä vielä jotain muuta.
– Itse, kun olen tämmöinen vanhempi villoittaja, niin mietin, että tässäkö tämä elämä oli? Vai voisiko tehdä jotain muuta?
Myös toista vuotta opiskelevalle Valtteri Tynykselle puolestaan asia on ollut selvä jo pienestä asti.
– Taisin äidille neljän vanhan ilmoittaa, että haluan poliisiksi.
Lue lisää:
Poliisi välttää yt-neuvottelut: hallitus esittää poliisille 30 miljoonaa euroa lisärahaa – poliisien määrä ensi vuonna 7 500
Kiia Korpela ja Aleksi Koskela haluavat poliisiksi, ja niin haluaa moni muukin – vauhtia pääsykokeisiin haetaan kansanopistosta
Tampereen korkeakouluissa yhteiset opinnot yleistyvät, myös Polamk mukaan ristiinopiskeluun
Raportti: Poliisikoulusta valmistuneissa ei yhtään työtöntä, poliisien kunto ja motivaatio hyvässä iskussa
Poliisikoulutukseen halutaan lisää hakijoita erilaisista taustoista – hakijan into voi tyssätä huivi- tai huntukieltoon