Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kuntia antamaan kolmannen rokoteannoksen yli 60 vuotiaille, laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille 1 ja 2.

Johtava ylilääkäri Tiina Perä Seinäjoen terveyskeskuksesta kertoo, että alustava suunnitelma on rokottaa THL:n uuden suosituksen mukaisia ryhmiä syksyn influenssarokotusten yhteydessä massarokotuksina.

– Se on hyvin alustava suunnitelma. Emme voi tehdä rokotuksia ajanvarausjärjestelyillä, joka oli edellisellä rokotuskierroksella, koska se veisi meiltä niin paljon resursseja.

Hankalaksi asian tekee Perän mukaan se, että esimerkiksi kaikki yli 60 vuotiaat eivät ole oikeutettuja influenssarokotteeseen, eivätkä kaikki halua molempia rokotteita.

– Todennäköisesti kolmansia rokotuksia ruvetaan antamaan marraskuussa. Me olemme perusterveydenhuollossa muutenkin ylikuormittuneita koronan jäljittämisessä ja näytteenotoissa, Perä arvioi.